Pirate Bay kloonattiin – lisää kopioita odotetaan

Yli 870 000 torrent-tiedoston tietokanta jaossa
Pirate Bay kloonattiin – lisää kopioita odotetaan Tuleeko Piraattilahti takaisin crowdsourcing-hengessä? Mittavaa torrent-tietokantaa levitetään jo kloonisivustojen perustamiseksi.

Elokuva- ja musiikkiyhtiöt ehtivät juuri huokaista helpotuksesta: The Pirate Bay (TPB) ostetaan ja muutetaan lailliseksi lataussivustoksi. Taivaalle nousee tummia pilviä, kun uudet piraatit ovat kopioimassa vertaisverkkosivuston torrent-tietokantaa perustaakseen Pirate Baylle klooneja. Ainakin yksi mittava 870 000:n torrentin kopiosivusto on jo syntynyt.

Kaikki, tai ainakin melkein kaikki Pirate Bayn torrent-linkit sisältävä indeksitietokanta on tiettävästi kooltaan reilut 21 gigatavua, ja sen kopioiminen TPB:n web-sivuilta on ollut hidasta. Nyt se on onnistunut, ja tietokanta on pistetty uudelleen jakoon – minnepä muuallekaan kuin Pirate Bay -käyttäjien kesken.

Tietokannoilla on tiettävästi myös Ruotsissa tekijänoikeuslain suoja, mutta ainakaan toistaiseksi torrent-linkkiä ei ole poistettu.

Yksi uusi kloonisivusto on btarena.net. Sen tietokanta on lajiteltu Pirate Bayn tapaan muun muassa elokuviin, musiikkiin, peleihin, tietokoneohjelmiin ja tv-sarjoihin. Sivustolla sanotaan, ettei hakutoiminto vielä toimi, mutta torrent-lataukset ovat heti käytössä.

Kun ainakin suurin osa TPB:n tietokannasta on kloonattu ja jaossa vertaisverkon kautta, nettiin syntynee lisää kloonisivustoja eri maissa.

Pirate Bayn sulkeminen ei estä kloonausta

Kaikkiin TPB:n indeksoimiin torrenteihin on lisätty seurantapalvelimeksi (eli trackeriksi) myös openbittorrent.com vanhan TPB:n trackereiden lisäksi.

Openbittorrent seuraa samoja torrenteja kuin TPB:n tracker. Näin tiedostojen jakaminen voi jatkua aikanaan Pirate Bayn torrent-jakojen sulkeuduttuakin.

Alkuperäinen Pirate Bay yrittää uuden omistajansa ruotsalaisen Global Gaming Factory -yhtiön hallinnassa muuttua lailliseksi latauspalveluksi. Yritys on ilmoittanut maksavansa sivustosta 5,5 miljoonaa euroa.

Vanhan Pirate Bayn perustajat Fredrik Neij, Gottfrid Svartholm ja Peter Sunde tuomittiin Ruotsissa kolmen miljoonan euron vahingonkorvauksiin ja vuoden vankeuteen. Tuomiosta on valitettu seuraavaan oikeusportaaseen.

Tagit: Pirate Bay
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös