Pirate Bay paljastaa mistä käyttäjät tulevat
Vertaisverkkopalvelu The Pirate Bay on kasvattanut palvelinkapasiteettiaan ja julkaissut samalla uuden mielenkiintoisen web-sivun, joka näyttää tracker-sivuston käyttäjät maittain jaoteltuna. Google-kartan päälle rakennettu karttasovellus paljastaa, että tätä kirjoittaessa peräti 28 prosenttia käyttäjistä tulee Kiinasta, vaikka sivusto on virallisesti sensuroitu maassa.
Palvelun suuri suosio Kiinassa kertonee ainakin siitä, ettei valtion sensuurijärjestelmä onnistu estämään suositun, vaikkakin kielletyn sivuston käyttöä.
Pirate Bayn kehittäjien uudesta palvelusta kertoo verkkojulkaisu Torrentfreak.
Tätä kirjoittaessa Suomen osuus yhteyksistä on noin 0,47 prosenttia tai 581 640 yhteyttä minuutissa. Esimerkiksi USA:n osuus on noin 9,1 prosenttia liikenteestä, Espanjan 7,4 prosenttia, Britannian 5,2 prosenttia ja Pirate Bayn kotimaan Ruotsin noin 1,7 prosenttia.
Karttaa päivitetään nyt Pirate Bayn mukaan säännöllisesti, mutta aivan tosiaikainen se ei siis ole. Vertaisverkon perustajiin kuuluva "Tiamo" kertoi verkkojulkaisulle, että lisääkin statistiikkaa on luvassa muun muassa käytetyistä bittorrent-ohjelmista, latausajoista ja -nopeuksista alueittain.
Pirate Baylla on kahdeksan tracker-palvelinta useissa maissa. Oikeudenkäynti sivustoja vastaan alkaa vajaan parin viikon päästä 16. helmikuuta alkaen.








