Pirate Bay valitti tuomiosta – kielsi rahakeräykset
Pirate Bayn neljä vetäjää tuomittiin Ruotsissa vuoden ehdottomiin vankeustuomioihin ja noin kolmen miljoonan euron korvauksiin. Pirate Bay kertoo, että he ovat jo valittaneet tuomiosta seuraavaan oikeusasteeseen. Oikeustaistosta on tulossa todella pitkä. Pirate Bay kuitenkin suorin sanoin kielsi keräämästä rahaa korvausten maksuun. Tähän on yksinkertainen syy.
Pirate Bay kertoo blogissaan, että jotkut henkilöt ovat alkaneet kerätä rahaa jättikorvausten maksamiseen. Pirate Bay kuitenkin pyytää, ettei rahaa kerättäisi.
"Emme halua sitä, koska me emme maksa mitään sakkoja!", he kirjoittavat.
Valitukset venyttävät prosessin 5–10 vuoteen
Ensimmäisestä Pirate Bay -ratsiasta on vierähtänyt aikaa jo lähes kolme vuotta. Pirate Bay odottaa, että valituksen käsittelyyn seuraavassa oikeusasteessa kuluu aikaa 2–3 vuotta. Jo tässä vaiheessa prosessi olisi kestänyt 5–6 vuotta, ja tiedossa voi olla vielä korkeimman oikeuden käsittely.
Pirate Bay kuitenkin aikoo jatkaa toimintaansa täysillä. Palvelimet sijaitsevat ulkomailla, joten hakukoneen toiminta jatkuu entiseen tapaan.








