Plasmapaneelien toimitukset kasvavat edelleen

Kustannushyöty suurissa kokoluokissa – lcd-tekniikkaa kirii
Plasmapaneelien toimitukset kasvavat edelleen Pioneerin Kuro-televisiot perustuvat plasmatekniikkaan

Tutkimusyhtiö Isupplin mukaan taantuvana teknologiana pidettyjen plasmapaneelien toimitukset ovat edelleen kasvussa. Yhtiön ennusteen mukaan plasmojen toimitukset kasvavat vuoden 2009 aikana noin 6,7 prosenttia.

Viime vuonna paneelien toimitukset kasvoivat lähes 19,7 prosenttia. Kasvua heikentää erityisesti Pioneerin ja Hitachin vetäytyminen paneelien valmistuksesta. Aiemmin erityisesti Pioneer oli tunnettu laadukkaista Kuro-televisioistaan, jotka perustuivat plasmatekniikkaan.

Isupplin analyytikko Riddhi Patelin mukaan heikko taloustilanne vaikuttaa koti- ja yrityskäyttäjien kulutusintoon. Plasmatelevisiot ovat lcd-televisioita edullisempia suurissa kokoluokissa, joiden hankintaa kiristyvä talous puree tiukimmin. Pienissä kokoluokissa plasmatekniikkaa on käytännössä katoamassa.

Kustannusetu suurissa kokoluokissa

Patelin mukaan taantuvana pidetty plasmatekniikkaa kasvaa vielä tänä vuonna juuri kustannuskysymysten takia. Plamatelevisiot ovat lcd-tekniikkaa edullisempia yli 50 tuuman kokoluokassa, jossa niiden osuus myydyistä laitteista on huomattavan suuri.

Lcd-mallit kirivät hintaeroa nopeasti, sillä vielä vuosi sitten plasmat olivat lcd-televisoita edullisempia 42 tuuman luokassa. Lcd-televisioiden hinnan lasku näkyy Isupplin mukaan tulevaisuudessa plasmatekniikan suosion heikentymisenä.

Lyhyellä aikavälillä yhtiö povaa kuitenkin plasmapaneelien kysynnän kasvavan vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa, kun maailmantalous alkaa hiljalleen elpyä.

Tagit: Isuppli, Plasma
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös