Playstation 3 -myynti pomppasi hinta-alen ansiosta
Sony laski Playstation 3 -pelikonsolin hintaa elokuun loppupuolella. Kuun alussa yhtiö toi markkinoille myös aiempaa pienemmän PS3 Slim -mallin.
Uusi konsolimalli ja pitkään odotettu hinta-ale nostivat myyntiä huomattavasti. Esimerkiksi Englannissa kauppa kasvoi muutoksen myötä jopa 999 prosenttia.
Englannin jälleenmyyjiltä tilastoja keräävän Gamesindustry.biz-sivuston mukaan Sony on onnistunut ensimmäistä kertaa päihittämään viikkomyynnissä myös Nintendon Wiin. Hinta-alen avulla taakse jäivät myös Nintendo DS sekä Microsoftin Xbox 360.
Myynti vahvaa myös Suomessa
Suomen Playstationin kaupallinen johtaja Suman Rath vahvistaa Tietokone-lehdelle kasvun olleen vahvaa myös Suomessa.
"Läpimyynnin nousu prosentuaalisesti oli noin 400 prosentin luokkaa verrattuna lanseerausta edeltäneeseen viikkoon. Loppuvuonna tullaan myymään vielä noin 27 000 konsolia, jolloin koko vuoden konsolimyynti nousee 47 000 kappaleeseen", Rath toteaa.
Yhteensä Suomessa on myyty noin 120 000 PS3 -pelikonsolia.
Ostajat odottivat uutta mallia
Osaltaan myynnin prosentuaalista kasvua selittävät maailmanlaajuisesti uuden mallin julkaisua odottaneet asiakkaat. Tieto uuden konsolimallin julkaisusta vuoti harrastajasivustojen kautta julkisuuteen jo kesällä, mikä sai monet lykkäämään konsolin hankintaa.








