Pohjoismaissa 90 000 konetta bottiverkoissa

Symantecin tietoturvaraportti
Pohjoismaissa 90 000 konetta bottiverkoissa

Webin hämäräveikot olivat viime vuonna ahkerampia kuin koskaan, kertoo Symantecin tietoturvaraportti. Sekä haittaohjelmien määrä että bottiverkkoihin kaapattujen tietokoneiden määrä kasvoivat rajusti. Bottiverkoissa olevia koneita arvioidaan viime vuonna olleen noin 30 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Symantecin arvion mukaan Pohjoismaissa oli yli 90 000 tällaista pahoihin tarkoituksiin valjastettua konetta. Bottiverkkoja käytetään muun muassa roskapostin levittämiseen. Raportti kertoo, että roskapostia lähetettiin viime vuonna noin 350 miljardin viestin verran, ja noin 90 prosenttia tuosta määrästä levisi maailmalle bottiverkkojen kautta.

Bottiverkot kasvavat vauhdikkaasti. Symantec laskee, että viime vuonna kaapattiin päivittäin keskimäärin 75 000 uutta konetta.

"Samalla kun maailman talous on mennyt alamäkeä, alamaailman talous on ollut vakaata", Symantecin Steve Trillin kuvailee.

Esimerkiksi rikollisten toisilleen kauppaamien varastettujen tietojen, kuten pankki- ja luottokorttitunnusten hinta pysytteli viime vuonna koko lailla samalla tasolla kuin edellisenäkin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös