Prosessoreissa ennätysromahdus – vain yksi valopilkku

Intelin Atom esti vieläkin pahemman romahduksen
Prosessoreissa ennätysromahdus – vain yksi valopilkku

Pc-koneiden prosessorien myynti romahti loppuvuonna vauhdilla, jota ei ole koskaan aiemmin nähty, kertoo tutkimusyhtiö IDC. Pc-prosessorien myynti on käytännössä kahden yhtiön kauppaa, joista AMD on menettänyt asemiaan. Syöksyvässä kaupassa oli kuitenkin yksi kirkas valopilkku.

Loka-marraskuussa pc-prosessorien kauppa syöksyi 17 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen. IDC toteaa, ettei se ole nähnyt näin jyrkkää kappalemääräistä laskua yhden neljänneksen aikana koko sinä aikana kun pc-prosessorikauppaa on seurattu – yli kymmenen vuoden aikana.

Rahassa mitattuna lasku oli vieläkin jyrkempää. Edellisvuoteen verrattuna myynnin arvo laski yli 22 prosenttia 6,78 miljardiin dollariin (noin 5,3 miljardia euroa).

Intelin Atom pelasti vieläkin pahemmalta romahdukselta

Myynnissä oli vain yksi valopilkku. Intelin minikannettaviin tarkoitettu Atom-prosessori oli kovassa kasvussa. Ilman Atom-prosessoria pc-prosessorien lasku olisi 17 prosentin sijasta ollut melkein 22 prosenttia, kertoo IDC.

IDC uskoo, että myynnin lasku jatkuu tämän vuoden alkupuoliskolla.

Viime vuoden lopussa Intelillä oli 81,9 prosentin osuus pc-prosessorien myynnistä. AMD:n osuus on vajonnut 17,7 prosenttiin. Vuotta aiemmin AMD:llä oli vielä 23,1 prosentin osuus.

Pc-prosessorien myynti on melkein kokonaan Intelin ja AMD:n hallussa. VIA Technologiesilla on vain 0,4 prosentin osuus.

Tagit: AMD, Intel, Prosessori
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös