Ranskan piraattikatkot estettiin – Korkein oikeus muutti lain

Varoituksia voi antaa, mutta katkaista saa vain tuomioistuin
Ranskan piraattikatkot estettiin – Korkein oikeus muutti lain

Ranska hyväksyi toukokuussa tiukan nettipiratismin lain, jossa piraattien nettilinjoja olisi ensimmäisenä maailmassa ryhdytty katkomaan. Lain teko on ollut yhtä vuoristorataa, ja nyt Ranskan korkein oikeus on aiheuttanut uuden kiemuran. Korkein oikeus päätti, että laki on perustuslain vastainen. Tämä kaataa hankkeen tiukimmat toimet lopullisesti – mutta jäljelle jää vielä muita toimia.

Ranskan perustuslakituomioistuin totesi päätöksessään, että internet on keskeinen osa sananvapautta ja tärkeä kuluttamisen työväline. Sen vuoksi vain oikeusistuimella on mahdollisuus kieltää sen käyttö.

Varoituksia voi antaa ja oikeustoimien uhka säilyy

Laki perustui kolmen askeleen periaatteeseen. Jos käyttäjä kopio internetistä luvatonta piraattimateriaalia, hänelle annetaan kaksi kertaa varoitus sähköpostilla tai kirjeellä. Kolmannella kerralla hänen nettiliittymänsä katkaistaan määräajaksi. Tästä olisi määrännyt erityinen virasto.

Perustuslakituomioistuimen päätös merkitsee sitä, että viimeinen vaihe joudutaan jättämään pois. Nettikäyttäjiä voidaan varoittaa, mutta virasto ei voi katkaista nettiyhteyttä. Käyttäjä voitaisiin kuitenkin periaatteessa haastaa oikeuteen, jossa yhteys voitaisiin katkaista.

On todennäköistä, että varoitusten ja oikeusuhkan myötä nettipiratismi tulee vähenemään selvästi, vaikkei sulkumääräyksiä voidakaan antaa helposti.

Tagit: Piraatti, Ranska
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös