Rikolliset manipuloivat nettihakuja
Nettirikolliset houkuttelevat uhreja kaikkein tehokkaimmiksi osoittautuneilla syöteillä. Pandan tutkijoiden mukaan apuna käytetään Googlen jakamia tietoja suosituimmista hakusanoista, minkä jälkeen pyritään manipuloimalla järjestämään petollisia sivuja hakutulosten kärkeen.
Google Trends -työkalun avulla on helppo katsoa, mistä aiheista suuri yleisö juuri sillä hetkellä on kiinnostunut. Jos netinkäyttäjiä kiinnostaa esimerkiksi Oscar-pystien jako tai päihdeongelmaisen tähtösen alushousuttomuus, rikolliset luovat nopeasti blogin, jossa toistellaan useasti näihin liittyviä sanoja. Näin blogi saadaan korkealle hakutuloksissa, kun netinkäyttäjät etsivät uusia tiedonjyviä.
Rikolliset ovat tarjoavinaan blogissa videoita, joiden katselemiseen kävijällä ei yllättäen olekaan sopivia välineitä. Puuttuviin lisäohjelmiin ja koodekkeihin tarjotaan auliisti linkkejä, mutta niiden takaa löytyykin haittaohjelmia.
Pandan tutkijoiden mukaan rikolliset ovat joutuneet etsimään uusia ja tehokkaampia tapoja etsiä uhreja. Massaroskapostien mukana levitettävät linkit kun ovat menettäneet tehoaan lisääntyneen valistuksen ja varovaisuuden ansiosta.








