Ruotsi ehti Suomen edelle 4g-mobiililaajakaistan avauksessa
Tukholman vanha kaupunki on suosittu matkakohde suomalaisillekin. Nyt Ruotsiin tehdään vierailuja lte-verkkoon tutustumaan.
Operaattorit panostavat vielä täysillä hspa-sukupolven 3g-verkkoihin, mutta vuoden tai parin sisään monissa maissa ja isoimmissa kaupungeissa surffataan vielä nopeammin lte-tekniikalla. Ruotsi on ottanut hyvän lähdön uuteen aikaan, kun verkkoyhtiö Ericsson ja teleoperaattori Teliasonera avasivat ensimmäisen kaupallisen lte-tukiaseman.
Mobiililaajakaistan seuraavan sukupolven lte-tukiasemia (long term evolution) on testattu jo useissa maissa, mutta yhtiöiden mukaan nyt ei enää testailla, vaan kyseessä olisi aidosti kaupallinen tukiasema. Tosin lte-verkkojen päätelaitteita ei tavallinen käyttäjä saa mistään, eikä verkkokaan ole kuin vasta piste Tukholmassa.
Tukholman lisäksi Teliasonera aikoo avata lte-verkon alkuvaiheessa Oslossa Norjassa. Ruotsissa ja Norjassa sen kanssa kilpailee 4g-lanseerauksissa Telenor.
Ericssonin mukaan lte-verkot voivat tarjota 10-kertaisen vauhdin nykyisiin hspa-verkkoihin nähden, mikä tarkoittaa jopa 60 megabittiä sekunnissa päätelaitteen suuntaan.
Tosin hspa-verkoissakin voidaan uusimmissa versioissa vielä kasvattaa tiedonsiirtonopeuksia muutamiin kymmeniin megabitteihin sekunnissa. Odotettavissa onkin, että tekniikat elävät rinnakkain.
Ericssonin ja Teliasoneran mukaan kaupallinen tarjonta lähtee vauhtiin ensi vuonna.
Suomessa on tavoitteena huutokaupata ensimmäiset taajamien yli 2600 megahertsin lte-luvat syksyllä.
Operaattorit ovat varoitelleet, että kallis huutokauppa näkyy väistämättä aikoinaan kuluttajahinnoissa. Liikenne- ja viestintäministeriö taas haaveilee mobiililaajakaistan huutokauppatuloja käytettävän laajakaistayhteyksien tukemiseen haja-asutusalueilla.
Upouuteen tukiasemaan ovat silminnähden tyytyväisiä Ericssonin Pohjoismaiden ja Baltian markkinayksikön johtaja Mikael Bäckström ja Teliasoneran Ruotsin mobiilipalveluiden vetäjä Erik Hallberg,








