Sähköistä äänestystä ei vielä kuopattu
Sähköistä äänestystä kokeiltiin viime kunnallisvaaleissa kolmessa kunnassa – huonolla menestyksellä. Kokeilun laskua maksettiin viikonloppuna 300 000 eurolla, kun kokeilukuntien vaalit jouduttiin virheiden vuoksi uusimaan. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ei ole valmis luopumaan sähköisen äänestyksen ideasta.
Pääministeri kertoi näkemyksistään Keskustapuolueen Verkkoapila-nettilehdessä. Hän toivoo sähköiseen äänestyksen kehitystyön jatkuvan, mutta haluaa perinteisen kynä ja paperi -äänestyksen säilyvän rinnalla.
Vanhasen mielestä kehitystyössä on kuunneltava esitettyjä kriittisiä näkökulmia, jotta luottamus vaalisalaisuuteen säilyy.
"Avoimuutta valmisteluun"
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) kertoi Helsingin Sanomille, että päätös sähköisten vaalien tulevaisuudesta tehtäisiin vielä tänä vuonna.
Ministeri haluaa valmisteluprosessin olevan tällä kertaa mahdollisimman avoin. Oikeusministeriö lähettää muistionsa sähköisen äänestyksen kokemuksista lähiviikkoina lausuntokierrokselle.
Braxin mukaan täysin onnistuneet sähköisen äänestämisen kokeilut ovat maailmalla harvinaisia.
Uusintavaalit järjestettiin sunnuntaina Kauniaisissa, Karkkilassa ja Vihdissä. Syynä uusintaan olivat kokeiluvaalien virheet: kaikki sähköisesti annetut äänet eivät kirjautuneet.
Sähköisen äänestyksen kokeilussa paperi ja kynä korvattiin tietokoneella. Äänestäminen tapahtui silti äänestyspaikalla, eikä onnistunut etänä. Suomen naapurimaa Viro on jo siirtynyt etä-äänestykseen.








