Salaperäinen Fruugo avautui kaikelle kansalle

Palveluun pääsee rekisteröitymään kuka tahansa Suomesta ja Hollannista
Salaperäinen Fruugo avautui kaikelle kansalle

Nimekkäiden suomalaisten ict-ajan vaikuttajien verkkokaupan mullistamista yrittävä Fruugo on avautunut suurelle yleisölle viime vuonna alkaneen beeta-testivaiheen jälkeen. Fruugo yrittää tarjota yhden pisteen netissä shoppailua. Se tavoittelee maailmalla 60 miljardin euron markkinaa, jonka uskotaan syntyvän yhden pisteen nettiostosten ympärille.

Fruugon tavoittelema markkina on noin puolet Euroopan nettikaupan arvosta. Mantereelta puuttuvat kuitenkin ostospaikat, jotka kokoaisivat ostospaikat yhteen.

Palvelu avautui beetaan suomalaisille tammikuussa, ja ruotsalaisille helmikuussa. Nyt Fruugoon pääsee rekisteröitymään avoimesti Suomesta ja Hollanista.

Kauppa yrittää tuoda yhteen ostoskeskusten tapaan myyjät ja ostajat ympäri maailmaa. Se toimii siis agregaattorina, joka kokoaa useat kaupat yhteen. Alkuvaiheessa tarjolla on ainakin laukkuja vaatteita ja tekstiilejä.

Suomessa Fruugosta on kohuttu, koska taustalla on poikkeuksellisen nimekäs joukko. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja on F-Securen perustaja ja suuromistaja Risto Siilasmaa. Hallituksen jäseniä ovat Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ja mainostoimisto Bob Helsingin perustaja Marko Parkkinen.

Fruugo perustettiin jo vuonna 2006, mutta palvelun lanseeraaminen on viivästynyt. Yhtiöstä on myös jouduttu vähentämään väkeä jo ennen palvelun avautumista.

Salaperäinen Fruugo avautui kaikelle kansalle
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös