Salcompin kännykkälatureilla menekkivaikeuksia
Salcomp jatkaa toimintojensa sopeuttamista vastaamaan heikentynyttä kysyntää matkapuhelinlaturimarkkinoilla. Yhtiö on aloittanut yt-neuvottelut, joiden perusteella lomautetaan tai siirretään tekemään lyhyempää työviikkoa osa henkilöstöstä Suomessa.
Neuvottelujen piirissä Suomessa on noin 50 henkilöä. Lukuun sisältyvät organisaatiomuutoksen ja töiden vähenemisen vuoksi ilman töitä jäävät arviolta 4–6 henkeä.
Salcompin mukaan laturien tuotantoa on jo viime vuoden lopun aikana sopeutettu vastaamaan muuttunutta kysyntätilannetta. Kiinan, Intian ja Brasilian tehtailla on esimerkiksi vähennetty työvuoroja. Näiden toimenpiteiden johdosta Salcompin henkilöstömäärä on laskenut 7025 henkilöön. Vielä vuoden 2007 lopulla Salcompilla oli 9722 työntekijää.
(Prosessori)








