Samsung hätyyttää Nokiaa Euroopassa
Länsi-Euroopan kännykkämyynti on sujunut tahmeasti, mutta tilanne ei IDC:n mukaan näytä lohduttomalta – paitsi ehkä Nokian kannalta. Yhtiön myyntiin on vuodessa tullut yli 4 miljoonan luurin kokoinen lovi, ja Samsung on kaventanut etumatkaa tuntuvasti.
Tutkimusyhtiö IDC on juuri julkistanut tilastonsa toisen vuosineljänneksen kännykkämyynnistä Länsi-Euroopassa. Nokian ja Samsungin markkinaosuuksissa oli vielä vuotta aikaisemmin 19 prosenttiyksikön ero, nyt kaulaa on vain 7 prosenttiyksikköä. Kappalemäärissä ero kaventui 8 miljoonasta vain kolmeen.
Viime vuoden kakkosneljänneksellä Nokia myi 19 miljoonaa kännykkää, ja sen markkinaosuus oli 43 prosenttia. Myynti on pudonnut vuodessa 19 prosenttia. Kännyköitä myytiin enää 15,3 miljoonaa, ja markkinaosuus suli 36 prosenttiin.
Sony Ericsonin myynnin pudotus oli Nokian kanssa samaa luokkaa, 18 prosenttia. Kokonaisuudessaan kännykkämyynti laski vain 6 prosenttia, joten nämä kaksi sukelsivat selkeästi keskiarvo enemmän.
"Alkuvuosi on Länsi-Euroopassa ollut haastava niin valmistajille kuin operaatoreillekin. Pohjalla käytiin alkuvuodesta, ja toinen neljännes näytti jo paremmalta. Silti tämä vuosi jää miinukselle ja täydellisesti markkinat toipuvat vasta vuonna 2011", ennustaa IDC:n tutkimuspäällikkö Francisco Jerome.
Lähde: IDC








