Sikainfluenssa testaa it-kriisivalmiudet

Löytyykö taskusta kelvollinen ”plan B”?
Sikainfluenssa testaa it-kriisivalmiudet

Meksikosta käsin leviävä sikainfluenssaksi nimetty vaarallinen kulkutauti on saanut maailman varpailleen. Tutkimus- ja konsulttitalo Gartner muistuttaa, että myös tietohallinnon on varauduttava ikäviin yllätyksiin, vaikka niiden päänvaivana ovat useimmiten aivan toisenlaiset virukset.

Vaikka paniikkiin ei olekaan aihetta, taudin leviäminen on muistutus siitä, että tietohallinnon kriisisuunnitelmien tila on syytä tarkistaa.

Gartnerin analyytikot varoittavat, että pahimmillaan tauti voi johtaa jopa 40 prosentin poissaoloasteeseen niin organisaation sisällä kuin yhteistyökumppanien parissa.

"Nykyaikaisessa globaalissa liiketoimintaympäristössä tietohallinnon on otettava huomioon toimintoja uhkaavat riskit niin yrityksen omassa toimintaympäristössä kuin jopa maailman toisella puolella, jossa on esimerkiksi asiakkaita tai palveluntarjoajia", muistuttaa Ken McGee Gartnerin johdosta.

Niinpä Gartner suosittelee, että varautuminen aloitetaan viipymättä. Siihen pitäisi kuulua muun muassa varahenkilöiden kouluttaminen ja sen varmistaminen, että saapuvilla on väkeä, jolla on tarvittaessa oikeudet kriittisten järjestelmien hallintaan. Tärkeää on myös tiedonkulun suunnitteleminen. Luonnollisesti kaikki kriisisuunnitelmat pitää myös testata.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös