Softabisneksen lamankestävyys horjuu
Ohjelmistoalalla on vältetty vapaa pudotus, Jukka Viitasaari sanoo.
Suomalaisilla ohjelmistoyrityksillä meni vielä viime vuonna aika mukavasti, vaikka laman pelättiinkin puraisevan ilkeästi loppuvuoden bisneksiin. Näin kertoo juuri julkistettu ohjelmistoyrityskartoitus. Tämän vuoden puolella meno on kuitenkin ollut vaisumpaa, toimialajohtaja Jukka Viitasaari myöntää.
Teknologiateollisuuden tietotekniikkatoimialan johtajana työskentelevä Viitasaari sanoi kartoituksen julkistustilaisuudessa, että viime vuoden 8,7 prosentin kasvun sijasta tänä alkuvuonna ollaan oltu nollakasvulinjalla. "Rökälepudotukselta on kuitenkin vältytty ja vältytään varmaan jatkossakin", hän totesi.
Kansainväliset selvitykset ja ennusteet eivät kerro hyvää it-alan tilanteesta ja kehityksestä. "Ohjelmistobisnes kestää taantumaa paremmin kuin laitemyynti", kartoitusta tekemässä ollut Olli-Pekka Mutanen TKK:lta sanoi.
Yrityksillä riittää uskoa
Kartoitus on tehty päättyneen kesän aikana, mutta se kertoo siitä huolimatta pääasiassa viime vuoden tilanteesta. Ohjelmistoliiketoiminnan kasvu oli kartoituksen mukaan vain hieman hitaampaa kuin vuonna 2007 (8,7 / 9,2 prosenttia).
"Sekä yritysten kannattavuus että työn tuottavuus laskivat hieman", tuloksia esitellyt tutkimuspäällikkö Mikko Rönkkö totesi. Hänen mukaansa ohjelmistoyritykset ovat kestäneet taantumaa varsin hyvin, tähän asti.
"Vastaajayritykset kertovat reagoineensa ankeampiin aikoihin myyntiponnistuksia kasvattamalla. Monet sanovat myös lisänneensä panostuksia tuotekehitykseen. Numeroiden valossa tosin tuotekehitysrahat ovat pysyneet entisellä tasollaan", Ronkkö sanoi.
Kaiken kaikkiaan Suomen ohjelmistoalalla menee kuitenkin paremmin kuin monella muulla. Se kasvaa koko kansantaloutta nopeammin ja myös maailman softabisneksen keskiarvoa nopeammin.
Ohjelmistojen myynnin odotetaan Mikko Rönkön mukaan kasvavan tänäkin vuonna.








