Standardin puute ei n-wlania jarruta
IEEE ei vieläkään ole saanut valmiiksi wlanin seuraavan polven eli n-standardin lopullisia määrityksiä. Yrityksiä tämä ei näytä haittaavan, sillä jo ensi vuonna n-tyypin piirien toimitukset ylittävät g-version sirutoimitukset.
In-Stat arvioi, että wlan-piirejä myydään vuonna 2011 jo neljällä miljardilla dollarilla. Ensimmäiset n-tyypin wlan-yhteyden sisältävät kulutuselektroniikan laitteet, kuten televisiot, ehtivät markkinoille jo tämän vuoden aikana.
Infineonilta tehopaketti
Piirien valmistajat työntävät jatkuvasti markkinoille edullisempia ja integroidumpia wlan-n-piirejä Infineonin uusi Xway-sarjan Wave100-piirisarja on tästä hyvä esimerkki. Se tukee datansiirtoa aina 150 megabittiin asti, mutta pienentää laitevalmistajan materiaalikustannuksia noin 25 prosenttia.
Infineon on ahtanut samalle sirulle kantataajuusosan, mac-ohjaimen, matalakohinaisen tehovahvistimen ja tehovahvistimen. Järjestelmä tulee kokonaan toimeen ilman ulkoista muistia.
Uutuuspiirin saa sekä sdio- että pci-liitännällä. Sdio-liitännällä piiri jättää usb 2.0 -väylän vapaaksi esimerkiksi ulkoista kovalevyä varten, mistä esimerkiksi digiboksien valmistajat varmasti pitävät.
Xway Wave100 -piirin volyymituotanto alkaa vuoden viimeisellä neljänneksellä.
(Prosessori)








