Sulakkeelta aikuisten Habbo – Bobba avautui testiin
Bobbaan pääsee luomaan jo vaikka oman klubinsa ja kutsumaan kaverit mukaan. S60-sovellus on vielä selkeästi beetatestivaiheessa.
Suomalainen Habbo- ja Irc-galleria-yhteisöpalveluista tunnettu nettiyhtiö antaa julkisesti esimakua tulevasta mobiilipalvelustaan. Beetatestiin avautunut Bobba muistuttaa hahmoiltaan ja ilmeeltään nuorten yhteisöpalvelu Habboa, mutta kyseessä on yhtiön mukaan aivan erillinen palvelu.
16-vuotiaille ja sitä vanhemmille suunnattu Bobba on avautunut kokeiltavaksi Nokian S60-alustan älypuhelimille, mutta jo etusivulla luvataan Iphone- ja Ipod touch -versioiden olevan myös tuloillaan.
Habbossa Sulakkeen bisnes on perustunut suureen käyttäjämäärään ja virtuaalisten hyödykkeiden, kuten huonekalujen myymiseen käyttäjien omiin huoneisiin. Bobbassa, tai mikä sen lopullinen nimi onkin, voi luoda myös oman tilansa, mutta muuten ansaintalogiikkaa ei ole vielä avattu beetaversiossa.
Kehittäjät korostavat blogissaan, että palvelu on kehitysvaiheessa, eli kaikki ei toimi kuten valmiissa tuotteessa. Keskiviikkoaamuna yhdeksän jälkeen käyttäjätunnuksiakin on yhteisössä etusivun laskurin mukaan vasta reilut 150.
Sulake on kuitenkin harjoitellut mobiiliyhteisön rakentamista jo pidempään. Vuonna 2006 yhtiö julkisti pienimuotoisesti mobiiliyhteisön nimeltänsä Mini Friday, joka on tähän päivään mennessä kasvanut jo yli miljoonaan käyttäjään. Se on tietenkin pientä verrattuna Habbon yli 80 miljoonaan Avatar-hahmoon jo vuoden 2007 lopussa.
Avatar-hahmolle luodaan Habbon tapaan ulkonäkö ja vaatetus.








