Sunilta pilvialusta: tietojenkäsittelyä tuntitaksalla

Amazonin EC2:n tyyliin
Sunilta pilvialusta: tietojenkäsittelyä tuntitaksalla

Pilvi-it ja erityisesti pilvialustat ovat yksi tietojenkäsittelyn kuumimmista aiheista. Aloittelevat yritykset luopuvat yhä useammin omista palvelimista, kun palvelinkapasiteettia voi vuokrata luottokortilla edulliseen tuntihintaan. Nyt Sun Microsystems aikoo liittyä Amazonin, Microsoftin ja Googlen seuraan ja tarjota omaa pilvialustaa.

Sun on nyt julkistanut oman pilvialustansa, jonka nimi on Open Cloud Platform. Palvelut ovat vielä testivaiheessa, ja niitä aletaan myydä jolloinkin kesällä.

Pilvipalveluita Amazonin EC2:n tyyliin

Sunin idea on pohjimmiltaan sama kuin Amazonin Elastic Computing Cloud – eli EC2-alustassa. Sun vuokraa omista jättimäisistä datakeskuksistaan virtuaalipalvelimia, joiden alustana pyörii Windows, Solaris tai Linux. Asiakkaat voivat sitten pyörittää koneissa haluamiaan ohjelmistoja.

Sun tarjoaa rinnalle myös lisäpalveluita esimerkiksi tallennukseen ja Mysql-tietokantapalveluihin.

Palvelun nimi viittaa siihen, että Sun haluaa palvelun olevan mahdollisimman avoin eri tekniikoille. Tällä yritetään erottautua esimerkiksi Microsoftista, jonka Windows Azure -pilvialusta toimii pitkälti Windows-tekniikoilla.

Tagit: Cloud, Pilvi
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös