Suomalainen Joikuspot sai operaattoridiilin maailmalta
Suomalaisen Joikusoftin kehittämä ja kehuttu ohjelma Joikuspot on saanut ensimmäisen avauksen kansainväliselle operaattorille, kun 3-operaattori alkaa myydä ohjelmaa asiakkailleen. 3-operaattori kauppaa ohjelmaa nimellä 3spot ensin Australiassa kahdelle miljoonalle asiakkaalleen, mutta pian sitä voivat tilata muutkin operaattorin 19 miljoonaa asiakasta kahdeksassa maassa.
Joikuspot tekee S60-puhelimesta wlan-tukiaseman esimerkiksi kannettavalle tietokoneelle, kameralle tai vaikka Ipod touchille. Mitään ajureita ei tarvitse asentaa, ja nettiin pääsee nopeasti.
Joikuspotin asiakkaita ovat ennestään suomalainen DNA ja espanjalainen Fon-yhteisö. 3 taas on kiinalaisen Hutchisonin enemmistöomistama haastajaoperaattori, joka toimii Australiassa, Britanniasa, Irlannissa, Italiassa, Itävallassa, Kiinassa ja Hongkongissa, Ruotsissa ja Tanskassa.
3 tarjoaa ohjelmaa asiakkailleen Autstraliassa 10 sikäläisellä dollarilla eli noin kuudella eurolla. Tästä Joikusoft saa osansa.
Joikusoftin perustaja ja toimitusjohtaja Lasse Mäki kertoo, että neuvotteluita on menossa useiden muidenkin operaattoreiden kanssa.
Lisää liikennettä 3g-verkkoon
Joikuspot kiinnostaa operaattoreita, koska sen uskotaan lisäävän datapakettien kysyntää. Nettiin pääsee niin helposti kannettavalla tietokoneella, että iso tai kokonaan rajoittamaton datapaketti on pakollinen.
Ohjelmaa tarjotaan 3:n web-sivuilla kuudelle puhelimelle. Osaan puhelimista 3spot tulee myös esiasennettuna Australiassa.
Operaattorin tarjoama ohjelma vastaa pienin muutoksin Joikusoftin itse myymää Joikuspot Premiumia. Ohjelmasta on saatavana myös pelkkään web-surffaukseen soveltuva ilmaisohjelma Joikuspot Lite.
Joikuspotiin määritetään käytettävä yhteysosoite kerran, ja sen jälkeen toiminta on liki automaattista. S60-puhelin näkyy ad hoc -tyyppisenä wlan-laitteena, eli aitoa tukiasemaa se ei osaa vielä matkia.








