Suomalaisten netti museoidaan
Dinosauruksista ei tutkijoille jäänyt kuin isot luut. Suomi haluaa jättää jälkeensä mielenkiintoisempaa tutkittava.
Suomalaisia painotuotteita on kerätty järjestelmällisesti talteen lähes kautta aikojen, viime vuosina Kansalliskirjastoon. Erilaisten verkkojulkaisujen ja nettisivustojen lisääntyessä on ollut vaara, että dementia iskee kansakunnan kollektiiviseen muistiin: niitä ei ole arkistoitu. Aukkoa paikkaamaan on nyt avattu suomalainen verkkoarkisto.
Jo nyt Kansalliskirjasto on tallentanut verkosta kaikkiaan 131 miljoonaa tiedostoa, joihin kuuluu muun muassa miljoonia www-sivuja sekä kymmeniä tuhansia ääni- ja kuvatiedostoja. Verkkoarkistoon pyritään tallentamaan kaikki fi- ja ax-päätteiset sivut (Ahvenanmaan verkkotunnus) sekä muut kotimaiset sivustot.
Päivittäin muuttuvaa aineistoa arkiston hämäriin ei haalita, vaan uutta kansallista arkistoa kartutetaan kerran vuodessa tehtävällä peruskeräyksellä. Sitä täydennetään erilaisilla tiettyyn aiheeseen liittyvillä teemakeräyksillä. Näitä on jo tehty esimerkiksi euroviisuista ja vaaleista. Aineiston kerääminen aloitettiin vuonna 2006.
Toistaiseksi kokoelmien ihmeisiin pääsevät sukeltamaan vain harvat. Kansalliskirjaston asiakkaat voivat käyttää verkkoarkistoa Helsingissä tähän tarkoitukseen varatuilla työasemilla. Nyt asiakaskäytössä on vain yksi työasema, mutta kesällä saadaan pari lisää. Myöhemmin palveluun avataan pääsy muutamasta muustakin kirjastosta.








