Suomen Jaiku kuihtuu, Qaiku jatkaa

Qaiku ja Twitbear ovat suomalaisia projekteja
Suomen Jaiku kuihtuu, Qaiku jatkaa

Suomen web 2.0 -yhteisöjen pienessä vesilasissa myrskyää, tai ainakin aaltoilee. Googlen syksyllä 2007 ostama ja sittemmin hylkäämä Jaiku vaikuttaa kuihtuvan tuen puutteessa, mutta suomalaiset web-kehittäjät yrittävät rakentaa uutta. Qaiku voi olla nimeä ja ulkoasua myöten monen mielestä mauton kopio, mutta kehittäjien tavoite onkin houkutella Jaikuun pettyneet mukaan. Kehitys on vasta alussa, mutta mukaan pääsee jo.

Mikrobloggailu on vielä suhteellisen vähän tunnettu ilmiö. Kevyimmillään kirjoittelu on tasoa "Nyt työmatkalla", "kovasti väsyttää" tai "kissan kanssa etätöitä", mutta oikeaa keskusteluakin saattaa syntyä. Usein teksteissä vilahtavat sen hetken uutisotsikot nopeine kommentteineen.

Jaikun tunnelmat ovat kuitenkin heikentyneet. Googlen ilmoitettua lopettavansa kehityksen moni käyttäjä katsoi, että on parempi vaihtaa elävämpään paikkaan. Asiaan eivät ole auttaneet usein toistuvat tekniset ongelmat.

Yrittäjiä riittää

Kotikotikki.net-, Kuvake.net- ja Mikseri.net-sivustoja kehittävä suomalainen Rohea yrittää rakentaa Qaikusta monikielistä yhteisöpalvelua, joka keskustelee Facebookin, Flickrin ja Youtuben kaltaisten web 2.0 -sivustojen kanssa rss-syötteiden kautta. Käyttäjä voi tuoda mikroblogiinsa blogimerkintöjään, kuviaan tai videoitaan sekä juttuja muiden yhteisösivustojen syötteistä.

Suomalaiset seuraavat muitakin vastaavia mikroblogeja. Osa Jaikun ongelmiin kyllästyneistä on vaihtanut amerikkalaiseen Twitteriin, ja toinen suomalaisporukka on Vierityspalkki-blogin havaintojen mukaan kehittämässä Twitbear-nimistä Jaikun ja Twitterin tapaista sivustoa.

Jos vanha ei toimi tai kuihtuu pois, miksi ei siis rakentaa uutta? Nähtäväksi jää, miten monelle palvelulle kävijöitä riittää Jaikun rippeistä.

Kaiken uuden kokeilun keskellä käyttäjä saattaa olla myös ihmeissään, mihin kaikkiin yhteisöpalveluihin sitä pitäisi rekisteröityä tavoittaakseen kaikki kaverinsa, ja kuinka hallita omia käyttäjätietojaan entistä useammalla sivustolla.

Toistaiseksi kunnianhimoisin suomalaistaustainen yhteisöpalvelu on Xiha Oy:n Xiha Life, joka kehuu olevansa maailman ensimmäinen aidosti monikielinen sosiaalinen verkosto. Sivustolla on jo miljoona kävijää viikoittain, ja perustaja Jani Penttinen on sanonut tavoitteeksi nousta 20 miljoonaan kuukausittaiseen kävijään vielä tänä vuonna.

Suomen Jaiku kuihtuu, Qaiku jatkaa
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös