Suomen salainen lapsipornolista vuodettiin nettiin

Wikileaksissä on noin 800 domainin lista
Suomen salainen lapsipornolista vuodettiin nettiin

Internetin avoimuutta, lehdistön vapautta ja sananvapautta puolustava Wikileaks-sivusto on julkaissut suomalaisen salaisen lapsipornolistan – ainakin osittain. Listalla on sivuston mukaan 797 domain-osoitetta, mutta Suomen keskusrikospoliisin antamien tietojen perusteella osoitteita olisi Suomen sensuurilistalla enemmänkin.

800 domainin (verkkotunnuksen joukossa on myös suomalaisen nettiaktivistin Matti Nikin sensuuria vastustava sivusto lapsiporno.info.

Artikkelin lähettänyt käyttäjä perustelee listan julkaisua sillä, ettei pidä salaista mustaa listaa demokraattisena. Siellä myös kirjoitetaan, ettei väärin sensuroituja sivuja saisi listalta pois muuten kuin olemalla yhteydessä poliisiin.

Suodatus muuttumassa vapaaehtoiseksi

Poliisista sanottiin Savon Sanomille, että listan lähettäjän uskotaan olevan Suomesta. Poliisin mielestä levittäjää voi odottaa syyte lapsipornon levittämisestä. Poliisi ilmoittaa myös lähettäneensä asiasta virka-apupyynnön Yhdysvaltoihin.

Poliisista arvioitiin uutistoimisto STT:lle, että USA:n tiukan sananvapauskulttuurin takia listaa tuskin saadaan pois Wikileaks-sivustolta.

Lapsipornon suodatus salaisen listan pohjalta on yhä käytössä isoimmilla operaattoreilla, mutta esimerkiksi Teliasoneralla se riippuu välityspalvelimen (proxy) asetuksista. Jos proxyä ei käytä, suodatuslistaakaan ei käytetä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös