Suomessa kehitettävä mobiiliyhteisö tähtää kolmen kärkeen
Brightkiten ja Limbon yhdistäminen on jo aloitettu. Tavoitteena on mukana kulkeva, mobiili sosaialinen verkosto, jonka kautta kuluttajat löytävät kiinnostavat palvelut ja yritykset sieltä, missä liikkuvat.
Mobiili- ja nettiyhteisöjä syntyy siihen tahtiin, että mukana on vaikea pysyä. Suomessa melko tuntematon Limbo yhdistyy Brightkiten kanssa. Yhdessä palvelut muodostavat viiden miljoonan käyttäjän yhteisön. Suomalaisittain kiinnostavan yrityksestä tekee se, että tuotekehitys tapahtuu täällä. Kauppaa varten yritys sai yhdeksän miljoonan dollarin rahoituspotin. Kunnianhimoisena tavoitteena on yltää mobiiliyhteisöjen kolmen kärkijoukkoon.
Noin 6,8 miljoonan euron rahoituskierrosta johtaa suomalainen Nexit Ventures. Rahoitukseen osallistuivat kaikki Limbon nykyiset sijoittajat, joita ovat esimerkiksi Azure Capital, Draper Fisher Jurvetson ja New Enterprise Associates.
Kilpailu sosiaalisissa verkoissa kovenee, mutta Brightkiten ja Limbon yhdistelmästä rakennetaan erityisesti liikkuvaa sijaintitietoa hyödyntävää palvelua. Kehitystä jatketaan Brightkiten nimellä.
"Kaikki näkevät, että sosiaaliset verkostot ovat levinneet räjähdyksenomaisesti. Voimakkaimmin näyttävät kasvavan ne, jotka tekevät tämän mobiilisti", sanoo pääomasijoitusyhtiö Nexit Venturesin partneri Artturi Tarjanne.
Limbo erottuu perinteisistä läsnäolo- ja pikaviestittely-yhteisöistä siinä, että käyttäjät eivät vain kerro tuoreimpia kuulumisiaan, vaan mukana on valtava palveluiden ja yritysten tietokanta. "Limbolla on enemmän tietoa siitä, mitä voisi tehdä ja minne voisi mennä siellä, missä ihmiset ovat", kuvaa Tarjanne.
Näin kaverukset voivat nähdä lähellä olevan baarin, kahvilan, keilahallin tai shoppailupaikan sen mukaan, millainen tekeminen kiinnostaa. Sijaintitiedon ansiosta sovellus osaa suositella relevantteja yrityksiä.
Brightkiten sovellus integroituu lisäksi Facebookiin ja Twitteriin. Virolaisen mukaan suunnitelmissa on lisätä yhteyksiä muihinkin yhteisöihin. Kehitettynä on julkinen sovellusrajapinta (api), jonka avulla kuka tahansa voi liittyä sovelluksellaan yhteisöön. Tieto yhteisöistä leviää tehokkaimmin toisten sosiaalisten verkostojen kautta.
Voimakkainta kasvua USA:ssa
Limbon perustivat Kaliforniaan yhdysvaltalaiset Rob Lawson ja Jonathon Linner sekä suomalainen Juho-Pekka Virolainen. Yrityksen kotipaikka on Kalifornia, mutta tuotekehitys tapahtuu Suomessa.
Limbon point of interest (poi) -tietokanta on koottuna vasta USA:sta, eikä ominaisuutta siksi pääse kokeilemaan vielä Suomesta käsin.
USA-keskeisyys näkyy toistaiseksi myös tuetuissa alustoissa. Sovellus on saatavana Iphonelle ja on tulossa Googlen Androidille. Muilla alustoilla tietoja voidaan seurata web-selaimen kautta.
Brightkiten teknologiajohtaja Juho-Pekka Virolainen kertoo Tietokoneelle, että Brightkite on vahvimmillaan liikkuvuudessa ja sijaintitiedossa. "Palvelu tuo kontekstin paikkatietoon ja vastaa kysymyksiin: missä ystäväsi ovat, mitä he tekevät sekä mitä ympärilläsi tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa", sanoo Virolainen.
Uudella Brightkitella on Limbo mukaan laskettuna lähes viisi miljoonaa käyttäjää, ja reilut pari miljoonaa kuukausittaista eri kävijää. Aktiivisia yhteisöjä on USA:n lisäksi Britanniassa, Japanissa, Ranskassa, Saksasta ja Suomessa.
Artturi Tarjanne arvioi, että jos Brightkiten ja Limbon yhteinen konsepti onnistuu, se voi kasvaa valtavaksi maailmanlaajuiseksi menestykseksi. Taloudellisesti tämä voisi näkyä kahdessa vuodessa. On kuitenkin vaikea etukäteen ennustaa, mitkä palvelut nousevat suosituimmiksi.
"Webissä on joitakin suosituimpia sosiaalisia yhteisöjä. Veikkaan, että myös mobiilille puolelle tulee kaksi tai kolme isoa sosiaalista verkostoa. Tämä voisi olla yksi niistä", toivoo Tarjanne.
Kokonaisuutta kehitetään tässä vaiheessa kokonaan mainostulojen varassa tällä hetkellä. Nimekkäitä kampanjoita yritys kertoo tehneensä jo yli 60 brändille, kuten Chervolet, Nissan, P&G, Unilever, USA:n merivoimien laivasto, Yahoo ja Verizon.
Limbon Iphone-sovellus näyttää, missä kaverit, perheenjäsenet ja muut läheiset ovat. Bisnes syntyy siitä, että tiedot yhdistetään palveluiden ja yritysten sijaintitiedon kanssa. Minne sitä menisi kaverin kanssa syömään tai ostoksille?
Limbon Iphone-sovellus näyttää, missä kaverit, perheenjäsenet ja muut läheiset ovat. Bisnes syntyy siitä, että tiedot yhdistetään palveluiden ja yritysten sijaintitiedon kanssa. Minne sitä menisi kaverin kanssa syömään tai ostoksille?








