Symbian pyörii tarvittaessa Atomilla

Enemmän valinnanvaraa laitevalmistajille
Symbian pyörii tarvittaessa Atomilla

Erityisesti suomalaisen Nokian älypuhelimista tutuksi tullut Symbian-käyttöjärjestelmä ja sen päälle rakennettu Series 60 -käyttöliittymä saatetaan tulevaisuudessa nähdä pienissä netbook-koneissa.

Nykyisin avoimeksi lähdekoodiksi julkistetun Symbian-järjestelmän kehitystyöstä vastaa Symbian Foundation -säätiö. Säätiö ilmoitti kuun alussa kääntäneensä alustan onnistuneesti Intelin Atom -alustalle.

Onnistunut käännös on luonnollisesti kaukana valmiista tuotteesta. Se avaa kuitenkin mahdollisuuden julkaista tulevaisuudessa Atom-suorittimeen pohjautuvia S60-laitteita.

Symbian-säätiön johtaja Lee Williamsin mukaan kehittäjät odottavat mielenkiinnolla, minkälaista kiinnostusta järjestelmän kääntö Atom-alustalle herättää laitevalmistajissa.

Williamsin mukaan käännöksen myötä olisi mahdollista rakentaa vaikkapa S60-alustaa käyttävä, Intelin Atomiin perustuva netbook-kone.

Kehittäjät kuitenkin korostavat, ettei netbook-konseptin suora apinointi Atomin ja S60:n voimin olisi välttämättä järkevää. Kehitystyön ansiosta laitevalmistajilla on kuitenkin aiempaa laajempi valikoima erilaisten mobiililaitteiden toteutukseen.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös