Symbian S60 -ohjelmien yhteensopivuus katkeaa
S60-käyttöliittymä ei ole juuri muuttunut sitten ensimmäisen laitteen vuonna 2002. S60 5th Edition toi kosketusohjauksen tuen. David Wood sanoi haastattelussa, että uudet käyttöliittymäkirjastot tuovat "vallankumoukselliset" uudistukset. Niiden hintana on yhteensopivuuden katkeaminen.
Nokia vakuuttaa yhä sitoutumistaan Symbian-käyttöjärjestelmään ja S60-ohjelmistoalustaan, vaikka huhuja Linux-kännyköistä pulpahtaa julkisuuteen. Paljon on spekuloitu sitä, miten Symbian-sovellusten yhteensopivuus säilyy tulevaisuudessa, kun alustaa uudistetaan. Symbian-johtajiin kuuluva David Wood on valottanut tulevaisuuden muutoksia suositussa S60-kehittäjien blogissa. Yhteensopivuus nykyisten ohjelmien kanssa säilyy pitkään, mutta aikanaan Symbian^4 tuo niin sanotun "binary breakin". Se tarkoittaa, että yhteensopivuus osin katkeaa.
David Wood kertoo TamsS60-blogin haastattelussa, että yhteensopivuus nykyisten sovellusten S60 Avkon -käyttöliittymäkirjastojen kanssa päättyy Symbian^4 -käyttöjärjestelmän myötä. Symbian Foundationin julkaiseman aikataulusuunnitelman mukaan S^4:n on määrä valmistua vuoden 2011 aikana, joten kännykkäsovellusten käyttöliittymäkoodin uudistamiseen on vielä kosolti aikaa.
Wood korostaa lausunnossaan, että sitä ennen yhteensopivia S60 5th Edition- sekä Symbian^1–3 -laitteita tulee markkinoille jopa satoja miljoonia, eikä kehittäjien kannata lopettaa nykyisten versioiden tukemista.
Nokia ja muut avoimen koodin Symbian Foundation -liittouman valmistajat ovat tuomassa Symbian-alustaan vaihe vaiheelta enemmän Qt-kehitysympäristön mukaan sovelluskehityksen helpottamiseksi. Tavoitteena on luoda kehitysympäristö, joka on yhteensopiva niin Symbian-laitteiden kuin Linux-pohjaisten Maemo-laitteiden tai jopa pc- ja web-sovellusten kanssa. Qt-kehitysympäristö on laajasti käytössä myös työpöytäsovelluksissa.
Qt-ympäristön määrä helpottaa kehitystä
Nokia on yhteistyökumppaneidensa kanssa jo kehittämässä monista sovelluksista Qt-versioita, ja vaiheittain Qt-sovellusten määrä alustassa lisääntyy. Toistaiseksi koko Qt:n S60-versio on vielä keskeneräinen.
Wood korostaa, ettei Symbianin binäärikoodin yhteensopivuuden katkeaminen johdu Qt:stä, vaan uudesta kehitteillä olevasta Orbit-käyttöliittymäkirjastosta. Woodin mukaan suuri osa Symbian-koodista pysyy jatkossakin yhteensopivana nykyisten ohjelmien kanssa, eikä läheskään kaikkea siis tarvitse koodata uudelleen.
Lisätietoa kehittäjille on luvassa ajan mittaan Symbianin kehittäjäsivuilla.
Tietokone-lehti kyseli Symbian-sovellusten yhteensopivuudesta Nokiasta jo kesäkuussa. Silloin asiasta ei ollut vielä tarkempaa tietoa. Nokiasta kerrottiin, että kehittäjille aikanaan kerrotaan, minkä versioiden kanssa yhteensopivuus voidaan säilyttää. Nyt Nokia keskittyy yhä voimakkaasti S60 5th Edition -alustan laitteisiin ja sovelluksiin.
Edellisen kerran Symbian S60 -ohjelmissa koettiin binary break S60 2nd Editionin ja S60 3rd Editionin välissä. Sen povattiin aiheuttavan suuria ongelmia, mutta kehittäjät siirtyivät nopeasti tukemaan uutta kolmosversiota. Kiusaksi on jäänyt tosin se, että samoista ohjelmista on julkaistava erikseen versiot vanhoille ja uusille puhelimille.








