Tallennuslaitteiden kasvu romahti

Vaikeat ajat lykkäävät investointeja
Tallennuslaitteiden kasvu romahti

(Päivitetty 8.6.2009 klo 09:31. Laitekauppa kasvaa yhä, vaikkakin kasvuluvut ovat pudonneet rajusti.)

Tutkimusyhtiö IDC:n mukaan talouskriisi näkyy selkeästi tallennusratkaisujen myynnissä. Yhtiön tutkimuksen mukaan vaikeat taloudelliset ajat ovat ajaneet jopa suuryritykset investoimaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin tarkoitettuihin edullisiin tallennusratkaisuihin. Investointeja on myös lykätty.

IDC arvioi tallennusmarkkinoiden liikevaihdon pudonneen alkuvuonna lähes viidenneksen, 18,2 prosenttia. Analyytikko Liz Connerin mukaan tallennuskapasiteetin kysyntä kasvoi alkuvuonna vain 14,8 prosenttia.

Näin alhaisiin kasvulukuihin on viimeksi vajottu alalla vuonna 2002, kun teknokupla ravisteli markkinoita.

Nykyinen pudotus on suhteellisesti nettikuplaakin suurempi, sillä yritykset käsittelevät huomattavasti aiempaa suurempia datamääriä. Esimerkiksi valokuvien ja videomateriaalin laatu on parantunut, ja taltiointi siirtynyt magneettimedioilta digitaaliseen muotoon.

IDC:n ennusteen mukaan kylmä kyyti tallennusmarkkinoilla jatkuu koko vuoden. Markkinoiden elpymiseen yhtiö uskoo vasta vuoden 2010 alussa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös