Teini hölmöili – neljä hyökkäysaaltoa jättipalvelussa

Twitter hyökkäysten kohteena
Teini hölmöili – neljä hyökkäysaaltoa jättipalvelussa Kuva: F-Secure

Yli seitsemän miljoonan käyttäjän Twitter joutui viikonlopun aikana neljän hyökkäysaallon kohteeksi. Tapaus sai melkoista julkisuutta, joka pelästytti matojen tekijän. 17-vuotias teini New Yorkista teki hyökkäykset lähinnä aikaa tappaakseen. Seuraamukset voivat kuitenkin olla vakavia.

Twitter on maailman nopeimmin kasvavia sosiaalisia nettipalveluita. Palvelussa kirjoitetaan korkeintaan noin tekstiviestin pituisia lyhyitä viestejä. Lauantaina palvelussa alkoi levitä viestejä, joissa hyödynnettiin Twitterin turva-aukkoa. Sen avulla hyökkäysviestit pystyivät levittämään itseään myös viestien katselijoiden kautta.

Twitter kertoo yhtiön blogissa, että ensimmäinen hyökkäysaalto alkoi lauantaina, ja se saatiin nopeasti hallintaa. Sen jälkeen lauantaina ja sunnuntaina nähtiin kolme vielä pahempaa hyökkäysaaltoa, joiden vaikutukset näkyivät myös maanantaina. Myös F-Secure kertoo hyökkäyksestä.

Kyllästyneen teinin tempaus

Hyökkäysviesteissä mainostettiin Stalkdaily.com-nettipalvelua, jonka omistaja ja ylläpitäjä oli hyvin tiedossa. Twitterin blogiviestissä kerrottiin, että madon tekijää vastaan saatetaan nostaa oikeusjuttu.

Tämä pelästytti madon tekijän. Stalkdaily-palvelun luoja 17-vuotias Michael "Mikeyy" Mooney tunnusti asian eri tiedotusvälineille. Hän kertoi olleensa pitkästynyt, ja häntä harmittivat Twitterissä olevat turva-aukot. Niinpä hän päätti käyttää niitä hyväkseen.

Mooney ei uskonut, että asiasta nousisi iso meteli. Näin kuitenkin kävi, ja pahimmillaan häntä odottaa syyte.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös