Teknomessuilla varovaista toiveikkuutta
Teknologiateollisuuden pääekonomisti Jukka Palokangas toivoi voimakkaita verokannustimia tuotekehitysinvestoinneille.
Helsingin Messukeskuksessa käynnistyi keskiviikkona 23. syyskuuta monipuolinen teknologiateollisuuden ammattitapahtuma. Mukana ovat automaatio, sähkötekniikka, elektroniikka, hydrauliikka, pneumatiikka sekä koneenrakennus. Samanaikaisesti Messukeskuksessa järjestetään myös Pakkaus 2009 -tapahtuma. Messut ovat avoinna perjantaihin asti.
Tuotteitaan esittelee 420 yritystä. Edellinen vastaava tapahtuma keräsi 19 000 kävijää.
Messut alkoivat orastavan nousun tunnelmissa, mutta Teknologiateollisuuden pääekonomisti Jukka Palokangas kehotti katsauksessaan varovaisuuteen: "Media välittää liian ruusuista kuvaa." Hän muistutti, että teollisuudessa on valtava ylikapasiteetti. Kysynnän pitää toipua nykytilasta paljon, ennen kuin uuteen investoidaan.
Palokangas uskookin investointilaman jatkuvan pitkään ja protektionismin lisääntyvän. Monen valtion tukipakettien taakse on kätketty omien markkinoiden suojelua.
Positiivisena hän näki kasvaneen mielenkiinnon Tekesin rahoitustukeen. "Yritykset näkevät tulevaisuuteen panostamisen edelleen tärkeäksi."








