Tiedolta potkuja ja pitkiä pakkolomia

220 joutuu pois Suomesta, lomautukset jopa kolme kuukautta
Tiedolta potkuja ja pitkiä pakkolomia

Tietotekniikan palveluyhtiö Tieto on saanut päätökseen yt-neuvottelunsa, joiden lopputulos on karua luettavaa. Työt loppuvat tämän vuoden aikana 220 työntekijältä Suomessa. Lisäksi 1500 henkeä joutuu pakkolomalle, joiden pituudeksi on pahimmillaan päätetty kolme kuukautta.

Irtisanottavista noin sata joutuu lähtemään jo kesällä, loput vuoden loppuun mennessä. Valtaosa irtisanomisista osuu pääkaupunkiseudulle. Lomautukset aloitetaan myös jo ensi viikolla. Niiden kestot vaihtelevat kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen.

Tiedon säästökuuriin kuuluu myös toimitilojen määrän vähentäminen, toimipaikkojen yhdistäminen sekä alihankinnan supistaminen.

Tiedon Suomen maajohtaja Ari Karppinen toteaa tietotekniikkapalvelujen tuotannon siirtyvän yhä enemmän maihin, joissa työt saa teetettyä halvemmalla.

Ennen irtisanomisia Tieto-konsernin henkilöstömäärä on noin 16 700, josta noin 5700 työskentelee Suomessa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös