Tiedon potilasohjelmisto taas arvosteluryöpyssä

Kokkolan sairaanhoitopiiri palasi vanhempaan versioon
Tiedon potilasohjelmisto taas arvosteluryöpyssä Potilastietoja käsitellään sairaaloissa monenlaisilla ohjelmistoilla, joiden välillä tietojen siirtäminen ei välttämättä onnistu. Virheiden riski kasvaa, kun tiedot kopioidaan käsin paperilapulle.

Käytettävyys- ja yhteensopivuusongelmat sairaaloiden potilastietojärjestelmissä ovat aiheuttaneet ongelmia, kun tieto ei aina kulje edes sairaalan sisällä ohjelmistojen välillä tai käyttäjät eivät saa haluamiaan tietoja tulostettua. Kokkolassa Pohjanmaalla Tiedon Effica-ohjelmiston uusi potilaskertomus jouduttiin poistamaan käytöstä, koska hoitajat kokivat sen liian vaikeaselkoiseksi. Tieto myöntää tarpeen käytettävyyden parantamiseen, mutta muutoksille on perustelunsa.

Kiistely ohjelmistosta lähti ennen kaikkea hoitohenkilökunnasta, joka koki Effican uudet toiminnot liian hankaliksi käyttää.

"Tein päätöksen, että käyttöönotto keskeytetään. Muutama viikko ohjelmaa ajettiin ja kritiikkiä alkoi tulla paljon. Sovellus ei vain toiminut, joten päätettiin ottaa aikalisää", perusteli sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Pajunpää Helsingin Sanomille.

Hoitajien lisäksi lääkärit pitivät uutta potilaskertomusta hankalana. "Luettavuus huononi ja henkilökunta vastusti, etteivät he saa enää käsitystä, miten potilas jaksaa", jatkoi ylilääkäri Pekka Nikula HS:lle.

Efficaa kehittävästä Tiedosta myönnetään, että parantamisen varaa on helppokäyttöisyydessä, mutta kyse on myös uudesta tavasta kirjata potilastietoja.

Johtaja Hannu Puuronen Tiedon Healthcare & Welfare -yksiköstä tulkitsee, että ongelmissa Kokkolassa on kyse potilastietojärjestelmän uudesta potilaskertomuksen osiosta hoitohenkilökunnalle. Se perustuu uuteen valtakunnalliseen määrittelyyn siitä, miten tietoa tallennetaan rakenteisessa muodossa seurannan ja tiedonhaun tehostamiseksi.

"Hoitajat ovat pitäneet tätä hankalana käyttää ja suosivat pelkän tekstitiedon tallentamista. Tämä on kuitenkin yhtä sairaalaa laajempi valtakunnallinen kysymys, miten tiedot halutaan tallentaa", Puuronen sanoo Tietokoneelle.

Puuronen myöntää silti, että parannusta voidaan tehdä myös ohjelmistossa. "Ohjelmisto vaatii tietojen kirjaamista tarkasti formaalissa muodossa. On selvää, että käytettävyyttä pitää vielä parantaa", hän sanoo.

Laaja uudistushanke kohti kansallista potilasarkistoa

Tiedon mukaan Effican uusi moduuli on käytössä kahdeksassa sairaalassa. Puuronen myöntää, että kaikissa sen käyttöönotto on vaatinut hoitohenkilökunnalta uuden opettelua. Työnjako on se, että Tieto kouluttaa järjestelmien pääkäyttäjät, jotka taas ohjaavat koulutuksen hoitoväelle.

Suomessa on tavoitteena ottaa käyttöön kansallinen potilastiedon arkisto vuoteen 2011 mennessä. Siihen mennessä eri potilastietojärjestelmien on kyettävä tallentaa tiedot yhteensopivassa muodossa. Tavoite on haasteellinen, koska siihen ei ole päästy vielä monen sairaalan sisäistenkään ohjelmistojen välillä.

Tagit: Effica, Tieto
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös