Tieto kovalle kulukuurille – työpaikkoja vähenee

Tavoitteena on säästää 100 miljoonaa euroa
Tieto kovalle kulukuurille – työpaikkoja vähenee

It-palveluyhtiö joutuu aloittamaan mittavat kustannussäästöt, koska yhtiön kannattavuus on heikentynyt erityisesti pankki- ja tietoliikennealan töiden vähentyessä. Vuoden 2009 ensimmäisen kolmen kuukauden pohjalta Tieto ennustaa jo koko vuoden liikevaihtonsa laskevan viime vuodesta. Tieto tavoittelee peräti 100 miljoonan euron vuotuisia säästöjä muun muassa henkilökuntaa vähentämällä.

Tiedon tammi–helmikuun liikevaihto oli 275 miljoonaa euroa, eli 12 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Joskin puolet heikentymisestä aiheutui Ruotsin kruunun heikentymisestä.

Kysyntä on Tiedon mukaan heikentynyt vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana erityisesti tietoliikenteessä ja pankkialalla. Isoista asiakkaista muun muassa Nokia on vähentänyt tilauksia alihankkijoilleen.

Työtä siirretään halvan kustannustason maihin

Tiedon mukaan taloustaantuma vaikuttaa nyt purevan tietotekniikka-alaan pahemmin kuin aiemmin odotettiin. Tieto arvioi tietotekniikan markkinoiden supistuvan tänä vuonna. Yli puolet Tiedon liikevaihdosta tulee ict-infrastruktuurin ja sovellusten hallinnasta sekä ylläpitopalveluista, ja nämä eivät yhtiön mukaan ole yhtä herkkiä taantumalle kuin uudet projektit.

Yhtiö odottaa vähentävänsä henkilökuntaansa useissa maissa. Sen lisäksi menoja karsitaan vähentämällä alihankintaa, pienentämällä toimitilojen määrää ja leikkaamalla liiketoiminnan kuluja kaikkialla konsernissa.

Tiedon tavoite on saada kolmannes työvoimastaan eli liki viisi tuhatta ihmistä halvan kustannustason maihin vuoden 2009 loppuun mennessä. Yhtiö on arvioinut palkkaavansa lisää ihmisiä Intiassa, Kiinassa ja Tsekissä. Pelkäästään Kiinaan odotetaan tarvittavan tuhat työntekijää lähivuosina.

Konserni työllistää yhteensä noin 16 600 henkilöä, joista 6 600 työskentelee Suomessa, 3 500 Ruotsissa ja loput muissa maissa.

Yhtiön viestinnästä ei haluttu tänään spekuloida, miten monia työpaikkoja ja mistä maista seuraavaksi vähennetään.

Tagit: Tieto
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös