Tietohallinto keskittyy nyt bisnespuuhiin

It-kulut ennallaan tänä vuonna
Tietohallinto keskittyy nyt bisnespuuhiin

Yrityksillä on aikomus käyttää tietotekniikkaan tänä vuonna suunnilleen saman verran rahaa kuin viime vuonnakin, mutta rahojen käyttökohteet liittyvät entistä selkeämmin liiketoiminnan ytimeen. Näin kertoo Gartner-tutkimuslaitoksen tuore maailmanlaajuinen selvitys.

Gartner perustaa arvionsa 1500 tietohallintojohtajalle loppuvuonna tehtyyn kyselyyn. Vastaajat oli poimittu suurimmista yrityksistä ja organisaatioista. Kyselyajankohdan ansiosta käsitysten pitäisi olla yhteneväisiä tälle vuodelle laaditun budjetin kanssa.

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa budjetit näyttävät nollakasvua. Latinalaisessa Amerikassa on lievää kasvua, Aasian ja Tyynenmeren alueella sen sijaan lasketaan loivaa alamäkeä.

Mutkan kautta isommat säästöt

"Vaikka rahamäärä pysyisi ennallaankin, painotukset budjetin sisällä ovat muuttumassa. Yritykset odottavat it-osastojen tuottavan yhä selkeämmin rahalla mitattavia tuloksia", tutkimusjohtaja Mark McDonald kertoo.

Älykkäästi toimiva yritysjohto ymmärtääkin, että on hyödyllisempää vaatia tietohallinnolta yrityksen toimintaa tehostavia palveluita kuin leikkauksia it-budjetista. Kokonaissäästöt ovat suurempia, kun kyetään esimerkiksi tehostamaan liiketoimintaprosesseja ja parantamaan tiedon hyväksikäyttöä.

Niinpä tärkeimmiksi nimetyt hankkeet sisältävätkin yrityksen tiedonhallinnan sekä asiakashallinnan ja toiminnanohjauksen järjestelmien kehittämistä.

Tagit: Säästö
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös