Trainers' House: Satamaa ei lahdata

Yt-neuvotteluissa vähennetään enintään 120 työpaikkaa
Trainers' House: Satamaa ei lahdata Jari Sarasvuo oli Tietokoneen haastattelussa alkuvuodesta 2007. Puhekone käynnistyi nopeasti ja tarjosi näkemyksiä it-alan kehityksestä.

Konsulttiyhtiö Trainers' House aloittaa kokoonsa nähden mittavat väenvähennykset ja säästöt, kun jopa 120 työntekijää noin 300:sta uhkaa menettää työpaikkansa. Yhtiö haluaa eroon heikosti kannattavista alihankintatöistä, mutta vakuuttaa ettei Sataman toimintoja olla kokonaan lopettamassa.

Yhteistoimintaneuvottelut koskevat koko yhtiötä, ja lisäksi Trainers' House luopuu tappiollisista ulkomaanyksiköistään Düsseldorfissa, Pietarissa ja Tukholmassa.

Julkisuudessa on jo tulkittu, että nyt lopetetaan kaikki Satama Interactieen liittyvä bisnes. Tästä ei yhtiön mukaan ole kyse.

Yritys tavoittelee näillä toimilla 7–9 miljoonan euron säästöjä ja arvioi tammi–maaliskuun tuloksensa jäävän tappiolliseksi. Viime vuoden osalta tulos heikkenee.

"Digitaalisen median alihankintatöissä on kaksi vaikuttavaa komponenttia. Työn kate on heikentynyt jo vuosikausien ajan, ja nyt taantuman myötä kysyntä on samanaikaisesti vähentynyt. Tämä on kestämätön yhtälö", perustelee väenvähennysten tarvetta Trainers' Housen hallituksen puheenjohtaja Aarne Aktan.

Aktan sanoo, että Satamalta ostetussa liiketoiminnassa on yhä paljon kannattavaa ja yritykselle strategisesti tärkeää osaamista, eikä kyse ole nyt Sataman toimintojen lopettamisesta.

Satama Interactive on yksi 1990-luvun internetkuplan yhtiöistä, jonka ostamalla Trainers' House pääsi pörssiin. Nyt siitä halutaan eroon tappiollisten toimintojen osalta.

Trainers' House on julkkiskonsultti Jari Sarasvuon perustama yhtiö. Aiemmin hän esiintyi voitonvarmana siitä, että taloustilanteen heikentyminen saattaa vain vahvistaa yhtiötä. "Tule lama kultainen. Taantuma tarjoaa tilaisuuden ratkaisevaan irtiottoon. Vaikeina aikoina kaikki kärsivät, mutta vahvat voimistuvat kohtuuttomasti", heitti Sarasvuo syksyllä tulosjulkistuksen yhteydessä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös