Tuhansia piraatteja viedään lakitupaan
Piraattiohjelmistoja käyttäneille yrityksille on tänä vuonna langetettu oikeusistuimissa miljoonien eurojen edestä maksettavaa. Ohjelmistoteollisuuden etujärjestö BSA (Business Software Alliance) kertoo käynnistäneensä tuhansia oikeusjuttuna tänä vuonna EMEA-alueella (Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka).
"BSA:lla on joka päivä yli 30 lakijuttua käsittelyssä Emea-alueella", kertoo BSA:n lakiosaston johtaja Sarah Coombes.
Tämän vuoden alkupuoliskolla järjestö on käynnistänyt alueella yli 4000 oikeusjuttua.
Käynti lakituvassa saattaa käydä haastetulle kalliiksi. Eräs saksalaisyritys tuomittiin kesäkuussa maksamaan runsaat miljoona euroa, mikä on toiseksi korkein BSA:n metsästämä korvaussumma EMEA-alueella ikinä.
BSA ilmoittaa piratismista kärähtäneiden menetyksiksi yli seitsemän miljoonaa euroa.
Suurin osa summasta on lisenssimaksuja (4,7 miljoonaa euroa), ja loput 2,4 miljoona euroa maksettavaksi tuomittuja korvauksia. Näiden lisäksi oikeudenkäyntikulut lankeavat tuomittujen maksettavaksi.
Suomessa BSA:lla on meneillään yrityksille kohdistettu valvontakampanja. Erityisesti kampanja painottaa sitä, että yritysjohto on aina vastuussa käytettyjen ohjelmistojen laillisuudesta
Tutkimusyhtiö IDC:n tekemän selvityksen mukaan 26 prosenttia Suomessa vuonna 2008 asennetuista tietokoneohjelmista oli laittomia.








