Tutkimus: Nettisurffailu lisääkin työtehoa

Aivoille lepotaukoja
Tutkimus: Nettisurffailu lisääkin työtehoa

Melbournen yliopiston tutkimus on tullut erikoiseen päätelmään. Sen mukaan työpäivän aikana nettiä omiin tarkoituksiinsa käyttävät ovatkin kokonaisuutena hieman tehokkaampia kuin muut työntekijät. Tätä selitetään aivojen toiminnalla.

Tutkimuksen mukaan nettiä omissa viihdetarkoituksissa surffailevat työntekijät olisivat yhdeksän prosenttia tehokkaampia kuin ne, jotka eivät toimi näin, kertoo uutistoimisto Reuters. Tutkijat arvelevat, että tämä johtuu viihdepätkien tuomasta paremmasta keskittymiskyvystä.

Mielen lepoaika voi palauttaa aivojen tehoa

Tutkijat kertoivat Reutersille, että lyhyet ja itse määrätyt tauot antavat mielelle lepoaikaa. Kun lyhyt tauko on ohi, mieli voi olla tehokkaammassa työtilassa. Lopputuloksena on hieman tehokkaampi työpäivä.

Tilanne voi olla erilainen, jos tauot eivät olekaan lyhyitä. Tutkijoiden mukaan internetaddiktion oireita osoittaville käyttäjillä tauot ovat liian pitkiä, ja tuottavuus kärsii.

Tutkimuksessa selvitettiin 300 henkilön nettitapoja. 70 prosenttia tutkituista käytti työaikaa myös omaan huviselailuun. Tyypillistä nettihupia olivat uutisten selailu, tuotetiedon etsiminen, nettipelien pelaaminen tai nettivideoiden katselu.

Tagit: Netti, Työ
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös