Tv-kanavien ohjelmistoa Youtubeen ilmaiseksi
Youtuben laillinen tv-sisältö laajenee yhä suuremmaksi. Youtube ja Time Warner ovat tehneet sopimuksen, joka tuo Youtubeen esimerkiksi CNN-uutiskanavan ja Gossip Girl -tv-sarjan sisältöä. Youtubella on painava syy tuoda palveluun viihdeyhtiöiden laillista sisältöä, mutta Youtube ei silti vastaa netti-tv:tä.
Time Warner on aiemminkin tuonut sisältöään Youtubeen. Tarjolla on esimerkiksi CNN Internationalin sisältöä. Lisäksi Time Warnerin tv-yhtiö HBO on tuonut suosittujen sarjojensa (esimerkiksi Entourage) osia Youtubeen.
Uuden sopimuksen myötä Youtubeen tulee pätkiä Warner Bros. -yhtiön Hollywood-elokuvista sekä laajempaa CNN-sisältöä. Tv-sarjoista mukaan tulee esimerkiksi Gossip Girl ja Ellen DeGeneres Show.
Huomattavaa on kuitenkin se, ettei sisältö vastaa televisioyhtiöiden omien netti-tv-palveluiden tarjontaa. Youtubeen tuodaan sisällöstä vain pätkiä. Tarjolla on vain harvoin kokonaisia sarjoja.
Vain laatusisältö kiinnostaa mainostajia
Youtubesta löytyy runsaasti pätkittyjä kokonaisia tv-sarjoja, jotka on lisätty palveluun luvatta. Youtuben ja sen omistavan Googlen kannalta on kuitenkin tärkeää, että palveluun saataisiin laadukasta laillista sisältöä.
Tämä johtuu siitä, että mainostajat eivät halua laittaa mainoksiaan luvatta lisätyn materiaalin sekaan. Myöskään käyttäjien omat videot eivät tunnu mainostajia kiinnostavan.
Google tietenkin haluaa Youtubesta voitollisen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tämä onnistuu vain laatusisältöön myytävien mainosten avulla. Tähän asti Google on pyörittänyt Youtubea tappiolla.








