Twitterin arvo miljardi taalaa – enää tulot puuttuvat

Arvo nelinkertaistui helmikuulta
Twitterin arvo miljardi taalaa – enää tulot puuttuvat

Mikrobloggaus on internetin kuumimpia ilmiöitä, ja Twitter-palvelu on kentän kuningas. Nyt yhtiö on saanut lisärahoitusta 100 miljoonaa dollaria. Rahoituksessa yhtiön arvoksi laskettiin hurjat miljardi dollaria. Twitterillä on tosin yksi ongelma. Jostain pitäisi keksiä tuloja.

Twitter ei ole paljastanut tarkkoja summia, mutta Wall Street Journalin ja Reutersin lähteet kertovat Twitterin saaneen 100 miljoonan dollarin rahoituspaketin (noin 69 miljoonaa euroa). Summa tulee rahoitusjätti T. Rowe Price -yhtiöltä sekä pienemmältä Insight Venture Partners -sijoitusyhtiöltä.

Hinta nelinkertaistui puolessa vuodessa

Uusien sijoittajien osuus Twitteristä on sellainen, että Twitterin arvoksi muodostuu miljardi dollaria (noin 690 miljoonaa euroa). Reuters kertoo, että helmikuun rahoituskierroksella Twitterin arvoksi laskettiin vain 250 miljoonaa dollaria (noin 173 miljoonaa euroa).

Twitterin ongelma on omassa tulovirrassa. Twitterillä ei ole omia suuria tulolähteitä, ja siksi yhtiö tarvitsee jatkuvasti uutta rahaa sijoittajilta.

Twitterin omia tulonhankintakeinoja aletaan nähdä tänä vuonna. Twitter ei ole niinkään innostunut mainonnasta. Rahaa aletaan periä yrityksiltä, jotka käyttävät Twitteriä esimerkiksi tuotteidensa markkinointiin. Yhtiö kehittää myös maksullisia analyysityökaluja, joilla voisi esimerkiksi tehdä jonkinlaisia markkinatutkimuksia palvelussa.

Tagit: Twitter
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös