Urkintalakimainoksesta tuli totta
Urkintalakina ja Lex Nokiana tunnetuksi tulleen lakimuutoksen aktiiviset vastustajat ovat panneet hihat heilumaan. Hieman utopistiselta kuulostanut ajatus urkintalakia vastustavan mainoksen kuvaamisesta talkoilla ja mainosajan ostamisesta kolehtirahalla toteutuu kuin toteutuukin. Mainos on kuvattu ja tv-aikaa ostettu.
Kuvaukset hoidettiin Helsingissä talkootyönä viime sunnuntaina. Mainoksissa esiintyy muun muassa lakia innokkaasti puolustava vaaleatukkainen Isosisko sekä laista ikäviä totuuksia lateleva Kapinallinen.
Mainoksille on ostettu esitysaikoja kolmena peräkkäisenä päivänä MTV3-kanavalta. Maksuhenkilöiksi on lupautunut parisataa aktiivia, joille maksettavaa kertyy nuppia kohden noin 40 euroa.
Mainoskampanjan päätteeksi ääntä korotetaan vielä 5. helmikuuta järjestettävässä mielenosoituksessa, jonka jälkeen jatko on eduskunnan käsissä.








