USA ei pääse itse avaruuteen – lennot Venäjältä
Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa on tehnyt laajennetun sopimuksen Venäjän kanssa astronauttien kyyditsemisestä avaruusasemalle. Nasalla alkaa pian vaihe, jossa sillä ei ole omaa avaruusrakettia tai sukkulaa miehitettyjä lentoja varten. Ainoa keino päästä avaruuteen on kyyditys venäläisiltä. Hintalaput ovat hurjia.
Nasa on käyttänyt miehitettyihin lentoihin jo kolmen vuosikymmenen ajan avaruussukkulaa, mutta sukkulalaivasto jää eläkkeelle ensi vuonna. Sukkula korvataan uusilla voimakkailla raketeilla, mutta ne valmistuvat aikaisintaan vuonna 2014.
Niinpä Nasa joutuu useiden vuosien ajan turvautumaan Venäjän Roskosmosin kyydityksiin, kun astronautteja lähetetään kansainväliselle avaruusasemalle.
Nasa maksaa lennoista miljardin
Avaruuslentojen vuokraus ei ole Nasalle halpaa lystiä. Nasa teki vuonna 2007 sopimuksen Venäjän kanssa. Hintalappu oli silloin yli 700 miljoonaa dollaria (yli 500 miljoonaa euroa).
Nyt solmitun jatkosopimuksen arvo on 306 miljoonaa dollaria (noin 219 miljoonaa euroa). Sopimus kattaa neljä lentoa vuosina 2012 ja 2013.








