USA kalistelee sapeleita piraattimaailmalle

Leffateollisuuden puheet vakuuttivat
USA kalistelee sapeleita piraattimaailmalle

Yhdysvallat saattaa tarttua tähänastista kovemmalla kädellä kansainväliseen piratismiongelmaan. Sikäläiset piratismin vastustajat ovat pyrkineet tekemään voitavansa omassa maassaan, mutta rajojen takana on vielä käymättömiä korpimaita. Näitä raivaamaan halutaan käydä kansainvälisellä yhteistyöllä, kertoo News.com-uutispalvelu.

USA:n edustajainhuoneen ulkoasiainvaliokunta järjesti tilaisuuden, jossa elokuvateollisuuden edustajat saivat kertoa toiveistaan sen suhteen, mitä valtio voisi tehdä piratismin kitkemiseksi. Hollywoodilaisten valitus laittoman levityksen aiheuttamista suunnattomista tappioista teki vaikutuksen valiokuntaan.

"Olemme juuri käyttäneet miljardeja dollareita elvytyspakettiin, jolla on tarkoitus antaa töitä miljoonille työttömille amerikkalaisille. Jos vain keskittyisimme piratismin ja väärentäjien kukistamiseen, voisimme säilyttää lähes miljoona työpaikkaa", valiokunnan puheenjohtaja Howard Berman uskoo.

Berman lupaa piakkoin tarttua ongelmaan lakiehdotuksella. Ulkoasiainvaliokunta kaavailee, että muiden maiden kanssa tehdään tiiviimpää yhteistyötä ja tarjotaan muun muassa oikeudellisia neuvoja ja välineitä piratismin vastaiseen työhön.

Esimerkiksi USA:n rajojen takana Kanadassa ja Meksikossa piratismi rehottaa, Kiinan ja Ukrainan kaltaisista paikoista puhumattakaan.

Tagit: Piratismi
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös