USA:n it-lasku on häkellyttävä

Yritetään suitsia pilvitekniikalla
USA:n it-lasku on häkellyttävä

Yhdysvaltojen hallinto on kertonut, paljonko sillä kuluu rahaa tietotekniikkaan. Luvut ovat häkellyttävän suuria. Barack Obaman tietohallintojohtaja kertoo, että valtion pelkkä it-lasku on suurempi kuin Suomen valtion koko budjetti yhteensä. Yhdysvalloissa etsitään säästöjä pilvitekniikalla.

Yhdysvaltojen hallinnon tietohallintojohtaja Vivek Kundra esitteli uusia pilvihankkeita. Samalla hän kertoi, että valtion it-budjetti on hurjat 75 miljardia dollaria (noin 52 miljardia euroa). Vaikka dollarin kurssi on pohjalukemissa, on summa suurempi kuin Suomen valtion vuosibudjetti, joka on noin 46 miljardia euroa.

Tehottomat palvelinkeskukset vievät miljardeja

Kundran mukaan kustannuksia lisää se, ettei järjestelmiä ole rakennettu kovin tehokkaasti. It-budjetista kuluu palvelinkeskuksiin 19 miljardia dollaria eli noin 13 miljardia euroa.

Kundran mukaan palvelinkeskuksia on rakennettu yksi toisensa jälkeen ilman kunnon kokonaissuunnitelmaa. Pelkästään kotimaan turvallisuuden virastolla on 23 palvelinkeskusta. Samalla energiankulutus on kasvanut kuudessa vuodessa kaksinkertaistunut. Kundran mukaan tällä tiellä ei voida enää jatkaa.

Pilvipalveluihin panostetaan

Obaman hallinto on päättänyt, ettei palvelinkeskusten määrää enää lisätä. Nykyisillä yritetään pärjätä, jos suinkin mahdollista. Uutta kapasiteettia hankitaan sen sijaan pilvipalveluilla, eli internetistä suuremmista palvelinkeskuksista. Resurssien käyttöä yritetään näin tehostaa.

Säästöt voivat olla suuria. Kundra kertoo, miten erään palvelun järjestelmien rakentaminen olisi maksanut melkein kaksi miljoonaa euroa ja kestänyt puoli vuotta. Kun laskuteho ostettiin pilvipalvelusta, urakka saatiin valmiiksi vain yhdessä päivässä. Laskukin oli paljon pienempi, 550 000 euroa.

Hanketta varten on avattu nettipalvelu Apps.gov, josta valtion virastot voivat hankkia pilvipalveluita.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös