Usb 3.0 -tuki tuli Linuxiin

Laitteitakin odotetaan loppuvuodesta
Usb 3.0 -tuki tuli Linuxiin

Entistä nopeamman usb 3.0 -standardin mukaisia laitteita odotetaan saatavan asiakkaiden käsiin vielä tämän vuoden puolella. Linux-väki on hyvin varustautunut muutokseen, sillä tuki standardille on mukana tällä viikolla julkaistussa uudessa ytimessä. Näin Linuxista tuli ensimmäinen uutta nopeaa tiedonsiirtoväylää tukeva käyttöjärjestelmä.

Usb 3.0 -ajurin valmistumisesta kerrottiin jo kesäkuussa, mutta se ei ehtinyt mukaan samoihin aikoihin ilmestyneeseen 2.6.30-kerneliin. Nyt ilmestyneessä 2.6.31-versiossa se siis on mukana.

Paljon muitakin muutoksia on ytimeen ilmestynyt muutamassa kuukaudessa. Linux Foundationin uutuutta esittelevän blogimerkinnän mukaan uutuuksia on yli 11 000.

Tuollainen työmäärä vaatii paljon tekijöitä, ja blogin mukaan heitä riittää. Tuoreimpien muutosten takana on runsaat 1100 eri kehittäjää, joista valtaosa nostaa palkkaa kehitystyöstään joltakin yritykseltä. Omiin nimiin koodin parissa ahertaa vain 16 prosenttia tekijöistä.

Usb-tuen lisäksi merkittävimpinä uudistuksina blogissa nostetaan esiin entistä parempi tuki Atin Radeon-näytönohjainpiireille sekä työkalut järjestelmän suorituskyvyn seuraamiseen ja mittaamiseen. Tarkempi katsaus muutoksiin on luettavissa täältä.

Linuxin seuraavan version arvellaan valmistuvan joulukuun alussa. Se todennäköisesti parantaa ainakin Ati-tukea edelleen samoin kuin virranhallintaominaisuuksia ja virtualisoitujen järjestelmien suorituskykyä.

Tagit: Linux, Usb 3.0
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös