Uusi Firefox 3.5 tulee vasta kesällä
Mozilla-säätiö ilmoitti viime viikolla, että Firefox-nettiselaimen kehityspolkua muutetaan. Firefox 3.1 -versiota ei julkaistakaan nyt, vaan tilalle tulee laajemmilla muutoksilla varustettu Firefox 3.5. Nyt Mozilla on arvioinut uuden Firefoxin valmistumisen ja esiversioiden aikataulua. Uutta Firefoxia saadaan odottaa vielä tovi.
Aikataulua arvioi Mozilla-säätiön teknologiaevankelista Chris Blizzard Twitter-palvelun viestissään. Blizzard arvioi, että Firefox 3.5 valmistuminen kestää noin 2–3 kuukautta. Tämä siirtäisi uuden Firefoxin valmistumisen touko-kesäkuulle.
Alun perin Firefox 3.1:n piti valmistua jo viime vuoden lopulla. Valmistuminen on siirtynyt koko ajan eteenpäin, kun selaimeen on liitetty uusia ominaisuuksia. Lopulta tärkeitä uudistuksia tuli niin paljon, ettei kyseessä ollut enää Firefox 3.0:n pieni päivitys. Sen vuoksi nimi haluttiin muuttaa Firefox 3.5:ksi.
Firefox 3.5 Beta 4 tulee seuraavaksi
Tällä hetkellä uudesta selaimesta on jaossa Firefox 3.1 Beta 3 -versio, jonka piti jäädä viimeiseksi beetaksi. Uusien ominaisuuksien vuoksi tehdään kuitenkin vielä yksi beeta uudella versionumerolla. Seuraavaksi jakeluun tulee Firefox 3.5 Beta 4 -versio.
Kun ominaisuudet alkavat olla riittävän testattuja, tulee jakoon vielä yksi tai useampia Release Candidate -versioita. Kun niistä on saatu korjattua pahemmat virheet, julkaistaan Firefox 3.5:n valmis versio.
Chris Blizzard korostaa, ettei 2–3 kuukauden valmistumisaika ole lupaus, vaan ainoastaan alustava arvio.








