Uutta Mac OS X:ää odotellaan etuajassa

Lumileopardia julki jo tässä kuussa?
Uutta Mac OS X:ää odotellaan etuajassa

Applen OS X -käyttöjärjestelmän uuden Snow Leopardin on ilmoitettu ilmestyvän syyskuussa. Apple-harrastajien huhumyllystä on kuitenkin tihkunut tietoja varhaisemmasta julkaisupäivästä. Macrumors-sivustolla ennakoidaan Lumileopardin avaavan kitansa ensimmäiseen karjahdukseen jo runsaan viikon kuluttua.

Macrumorissa mahdolliseksi julkistuspäiväksi mainitaan maanantai 24. elokuuta. Veikkauksen tueksi tarjotaan tieto, että kehittäjille on jaettu tällä viikolla Snow Leopardin kehitysversio 10A432.

Sitä pidetään niin sanottuna kultamaster-versiona, josta myyntiin menevät käyttöjärjestelmälevyt monistetaan.

Vanhoille päivityksiä

Apple ei ole julkisesti muuttanut lupaustaan Lumileopardin ilmestymisajankohdasta. Se on sen sijaan ahkeroinut käytössä olevien OS X -versioiden päivityksen kanssa..

Leopard-käyttäjille jaettiin viime viikolla suurehko päivityspaketti, jota uumoiltiin sen viimeiseksi.

Keskiviikkona ilmestyi niin Leopardille kuin Tiikerillekin sanoin kuin niiden palvelinversioille tarkoitettu turvapäivitys, jonka pitäisi paikata dns-nimipalvelimen hyväksikäytön mahdollistavia reikiä.

Tagit: OS X, Snow Leopard
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös