Valokuvauksen mullistus – ohjelmoitava kamera

Stanfordin tutkijat yrittävät kameratekniikan vallankumousta
Valokuvauksen mullistus – ohjelmoitava kamera

Stanfordin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet aivan uudenlaisen kameran – ja kunnianhimoinen tavoite on mullistaa kameratekniikka. Kameralle opetetaan temppuja, joihin mitkään nykyiset kamerat eivät pysty. Kuka tahansa voi keksiä uusia toimintoja, sillä kameraohjelmisto on avoin. Mielenkiintoista on myös se, että kamera perustuu Nokian tekniikkaan.

Stanfordin tutkijat esittelevät uutta kameraa ja sen toimintaa. Hankkeen tarkoitus on luoda kamera, jota kuka tahansa voi ohjelmoida. Nykyiset kamerat ovat suljettuja järjestelmiä, joten vain kameravalmistaja voi kehittää kameraan uusia toimintoja.

Kenno Nokia N95:stä, kameraohjelmasta open source -projekti

Kamera on rakennettu muiden valmistajien osista. Kamerakenno on otettu Nokia N95-älypuhelimesta ja objektiivit Canonin järjestelmäkameroista. Ne on yhdistetty Texas Instrumentsin piiriin, jossa pyörii Linux-käyttöjärjestelmä. Prototyyppilaite on rujon näköinen ja sen lempinimi onkin Frankencamera, joka viitta Frankensteinin hirviöön.

Linuxin avulla on kuitenkin saatu rakennettu kamera, jota ohjataan avoimen lähdekoodin ohjelmistolla. Tutkijat voivat näin itse kehittää kameraohjelmistoa, ja ottaa myös ulkopuoliset kehittäjät hankkeeseen mukaan. Tavoite on, että kameratekniikkaa voidaan kehittää eteenpäin samanlaisella yhteistyöllä kuin vaikkapa Linuxia, Firefoxia tai muita avoimen lähdekoodin ohjelmistoja.

Uusia älykkäitä ominaisuuksia kameraan

Tutkijat antavat esimakua uudenlaisista toiminnoista, joita kameraohjelmistoilla voidaan rakentaa. Yleinen valokuvauksen ongelma on se, että kuvan eri alueet vaatisivat erilaisen valotuksen. Älykäs kamera voi automaattisesti ottaa kaksi kuvaa, jotka valotetaan eri tavoilla. Sitten kamera valitsee kuvista parhaat osiot, ja tekee niistä paremman yhdistelmäkuvan.

Kameraan yritetään yhdistää muitakin temppuja, joita nykyisin tehdään kuvankäsittelyohjelmilla. Tutkijat kertovat, että esimerkiksi kuvan terävyysalueen säätäminen jälkikäteen voidaan tehdä suoraan kamerasta.

Ohjelmoitava kamera antaa ammattilaisille mahdollisuuden hienosäätää kameran ja esimerkiksi salaman toimintaa. Kameran voi liittää internetiin, mikä tuo myös uusia mahdollisuuksia.

Tagit: Kamera, Kuva
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös