Venäjä: Microsoft ei myy Windows XP:tä – rikkoo lakia
Nyt Microsoft on joutunut myös Venäjän kilpailuviranomaisten kynsiin. Syy on vain aivan erilainen kuin Euroopassa, Yhdysvalloissa tai Kaukoidässä. Venäjän mielestä se, että Microsoft vetää Windows XP:tä pois myynnistä rikkoo kilpailulakia.
Venäjän kilpailuviranomaisten mukaan Microsoft on rajoittanut Windows XP:n myyntiä Venäjälle sekä tietokoneisiin asennettuna että erillisenä paketoituna tuotteena. Lisäksi Microsoft on viranomaisten mukaan tehnyt sopimattomia muutoksia hinnoitteluun.
Kilpailuviranomaisten mukaan tämä rikkoisi kilpailulakeja. Viranomaisten mukaan kysyntää Windows XP:lle on edelleen. Myös vähittäismyyjien kerrotaan vahvistavan kysynnän jatkumisen.
Venäjä on omilla linjoillaan
Syytteet ovat hyvin erilaisia kuin muissa maissa. Microsoftia on syytetty määräävän markkina-aseman käyttämiseen kilpailevia ohjelmistotuotteita vastaan. Venäjän viranomaisten mielestä Microsoft taas ei saisi vetää kahdeksan vuotta vanhaa tuotetta pois myynnistä.
Microsoftin mukaan yhtiö ei ole saanut yhteydenottoa kilpailuviranomaisilta. Microsoft kertoo tekevänsä aina yhteistyötä kilpailuviranomaisten kanssa.








