Vertailussa kahden tekniikan monitoimilaitteet
Skannerin, tulostimen ja siinä samalla myös kopiokoneen yhdistävät monitoimilaitteet ovat varsinkin mustesuihkulaitteissa hallinneet viime vuodet markkinoita. Laserkirjoittimella varustettuja, hankintahinnaltaan myös yksityisen henkilön budjettiin mahtuvia laitteita on kuitenkin saatu odotella pidemmän aikaa.
Nyt myös tämä tuoteryhmä alkaa olla ainakin hintansa puolesta kotikäyttäjän ulottuvilla, joskin kookkaina laitteina ne soveltuvat edelleen paremmin toimistokäyttöön.
Laitoimme rinnakkaisvertailuun viisi mustesuihkutulostimella ja kuusi lasertulostimella varustettua monitoimilaitteita. Mustesuihkulaitteiden todettiin soveltuvan edelleen paremmin kuvatulostukseen, joskin myös laserlaitteet ovat parantaneet laatuaan. Tulostuskustannuksissa laserit ovat totutusti olleet melko ylivertaisia, mutta tässä testissä koettiin yllätys, kun yksi mustesuihkulaitteista laittoi niille tulostuskustannuksissa kunnolla kampoihin.
Suoritimme tulostimille sekä tulostuskustannus- että virrankulutuslaskelmat. Lisäksi nelihenkinen raatimme arvioi laitteiden tulostuslaatua. Tutkimuksen kohteeksi joutuivat myös laitteiden kuvanlukijat sekä käytettävyys. Laitevalmistajista mukana olivat Brother, Canon, Epson, HP, Konica Minolta, Lexmark, Samsung ja Xerox.
Monitoimilaitteiden vertailu on luettavissa keskiviikkona ilmestyvässä Tietokone-lehden numerossa 4/2009.








