Videopelit voivat parantaa näköä – hetkeksi

Kontrastien erottelukyky voi parantua
Videopelit voivat parantaa näköä – hetkeksi Kuva: Nintendo.

Tuore tutkimus kertoo, että videopelien pelaaminen voi parantaa näköä. Pelit eivät tietenkään korjaa liki- tai kaukonäköä, mutta kontrastien erottelukyky ja sen myötä jopa hämäränäkö voi parantua. Tämä on erikoista, sillä aiemmin luultiin, että parannuksen vaaditaan kirurgiaa. Ikävä kyllä muutos ei ole pysyvä.

Asiaa tutkittiin Rochesterin yliopistossa Yhdysvalloissa. Tutkijat jakoivat henkilöt kahteen ryhmään, joista toinen pelasi nopeaa reagointia vaativia toimintapelejä (esimerkiksi Call of Duty 2 ja Unreal Tournament 2004). Toinen ryhmä pelasi hitaampia pelejä (esimerkiksi Sims 2). Pelejä pelattiin 50 tuntia yhdeksän viikon aikana.

Kontrastin erottelu paranee puolella

Tutkijoiden mukaan toimintapelit näyttävät harjoittavan silmien ja aivojen kykyä tulkita nopeaa visuaalista informaatiota. Henkilöiden kontrastien erottelukyky parani. Parannus oli melko suuri, 43–58 prosenttia.

Tutkijoiden mukaan tämä on ensimmäinen tutkimus, jonka mukaan kontrastien erottelukykyä voi parantaa harjoittelulla. Yleensä on ajateltu, että vain silmälasit tai leikkaus voi parantaa näköä tältä osin.

Vaikutus ei tosin ole pysyvä. Parempi näkökyky näyttää kuitenkin säilyvän ainakin useiden kuukausien ajan.

Tutkimus on julkaistu Nature-tiedelehdessä.

Tagit: Peli
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös