Vieraan valtion hyökkäysohjelmia USA:n sähköverkossa

Hyökkääjä voisi katkaista sähköntuotannon
Vieraan valtion hyökkäysohjelmia USA:n sähköverkossa

Yhdysvalloissa on pelästytty paljastuksia, joiden mukaan maan sähköyhtiöiden verkosta löytyi erittäin kehittyneitä hyökkäysohjelmia. Taustalla uskotaan olevan vieraita valtioita, ja epäilyjä on esitetty esimerkiksi Venäjän ja Kiinan suuntaan. Ongelma on ilmeisesti laajempikin. Yhdysvaltojen tärkeissä järjestelmissä odottaa hiljaa myyräohjelmia, joilla voisi aiheuttaa melkoista tuhoa esimerkiksi sotatilanteessa.

Ainakin kaksi Yhdysvaltojen hallinnon entistä edustajaa on kertonut ongelmista eri tiedotusvälineille. Heidän mukaansa asia paljastui kun viranomaiset saivat teetettyä ulkoisen auditoinnin sähköyhtiöiden järjestelmiin.

Järjestelmistä paljastui erittäin taitavasti tehtyjä hyökkäysohjelmia. Hyökkääjät olivat päässeet jollain tavalla tietokoneille, ja verkkoihin oli taitavasti piilotettu ohjelmia. Viranomaisten mukaan ohjelmien korkea taso ja niiden luonne näyttäisi viittaavan siihen, että asialla on jokin vieras valtio tai sen sponsoroimat hyökkääjät.

Sotatilanteessa hyökkääjä voi laukaista loogisen pommin

Tarkoitus on ilmeisesti se, että ohjelmat toimivat eräänlaisena uudenlaisena asejärjestelmänä. Ohjelmat piilotetaan järjestelmiin, mutta mahdollisessa kriisitilanteessa niillä voisi pahimmillaan katkaista sähköjä suuresta osasta Yhdysvaltoja. Hyökkääjä voisi tällä pysäyttää yhteiskunnan normaalin toiminnan laajoilla alueilla.

Asiasta kertoneiden entisten viranomaisten näkemys on se, että kyseessä on vain jäävuoren huippu. Hyökkääjät ovat päässeet samalla tavalla ujuttamaan ohjelmiaan eri puolille Yhdysvaltojen hallinnon ja yksityisten yritysten järjestelmiä.

Yhdysvaltojen hallinto ei vahvistanut väitettä hyökkäysohjelmista. Se kuitenkin vahvistettiin, että järjestelmistä on löytynyt vakavia turvaongelmia.

Tagit: Hyökkäys, Kiina
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös